perjantai 15. huhtikuuta 2016

Postaus No.100, Lagavulin 16 Yo & Flor De Oliva Maduro Torpedo

Tämä on sadas postaus tälle blogille. Sata on jotenkin niin juhlallinen luku, että ajattelin sen kunniaksi palata niin sanotusti juurille. Viskiharrastukseni alkoi vuonna 2001. Tarkan ajankohdan tietäminen johtuu siitä, että se todellakin alkoi yhdestä tietystä hetkestä. Meillä oli tuolloin silloisen työpaikkani pikkujoulut ja pomoni päätti tarjota minulle viskin. Siihen mennessä viski oli merkannut minulle jotain lännenelokuviin viittaavaa myrkkyä, mikä pitää nielaista mahdollisimman nopeasti ja irvistellä perään miehekkäästi.
Otin kyynisesti lasin käteeni ja maistoin. Mitä helvettiä?! Tämä oli reaktioni ja nimenomaan hyvässä mielessä. Mitä tällainen tavara on?! Suun täytti täyteläinen savun ja hedelmäisyyden liitto, missä alkoholi ei potkaissut vaan halasi kuin harmaakarhu, jonka olet kasvattanut pennusta asti parhaaksi kaveriksesi. Viski oli Lagavulin 16 yo ja siitä syntyi ainakin tähän asti kestänyt uteliaisuus siihen mitä oikein on uisge beatha.

Lagavulin 16 yo (43%)

Tuoksu: Hedelmäistä sherryä ja kevyen savuista ilmakuivattua, suolaista kinkkua. Savu ja turpeisuus on upeasti integroitunut tisleeseen. Tuoksu on tasapainoinen ja täyteläinen.

Maku: Nyt savu pääsee kunnolla vauhtiin. Pehmeää mutta tuhtia savua, mitä seuraa sherryn hedelmäisyys ja vanilja. Tämän jälkeen turpeisuus tuntuu melkeinpä tervatoffeena ja jälkimaussa maistuva suolainen kirpeys on kuin turpeella savustettua tummaa suklaata. Toisena mielikuvana tälle voisi olla hitaasti kypsytetty palvikinkku, mutta nyt jotenkin taipui tuolle makean puolelle.

On tämä vaan herkkua. Sellaista ensishokkia tällä ei enää saa aikaiseksi kuin viisitoista vuotta sitten, mutta edelleen tämä viski on 100% klassikko.
Savuviskit ja sikarit eivät minusta kuulu oikein yhteen, mutta nyt ajattelin kokeilla tälle kaveriksi rotevaa vastusta Nicaraguasta, Flor De Oliva Maduro Torpedo.

Flor De Oliva vetää ja palaa hienosti. Tämä on taattua tuhtia nicaragualaista tupakkaa, mikä tarjoaa tummapaahtoista kahvia, nahkaa ja pähkinää. Näiden kahden yhteismaku ei ole täysi katastrofi, mutta yhteentörmäys on vahva. Kumpikaan ei anna periksi, joskin viski ottaa ehkä enemmän siipeensä ja tuo sikarin myötä esiin ikävän likaisia puoliaan. Siinä sivussa syntyy toisaalta aika mukavia hedelmäisiä sävyjä ja joillekin tämä voi toimia hyvin. Itse nautin Lagavulinin jatkossa ilman sikaria, sillä siihen sillä kyllä riittää rahkeet.

Päivän Biisinä Talmud Beach - Ain´t So Young




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti