lauantai 14. maaliskuuta 2015

Schlenkerla Fastenbier & Mufloni Muflonator

Valtion monopolin myymälä on tarjonnut viime aikoina ihailtavan paljon uutuusoluita, joita en valitettavasti ole juurikaan ehtinyt maistelemaan. Nyt mukaan tarttui kuitenkin pari mielenkiintoista tapausta.

Schlenkerla Fastenbier (5,5%)

Legendaarinen saksalainen savuolut, jonka märzen-versio kuuluu alkon perusvalikoimaan. En ole ennen maistanut tätä pääsiäisolutta. Väri on hieman vaaleampi kuin märzenissä, muistuttaa oikeastaan schlenkerla eiche-version väriä. Tuoksussa ensimmäisenä tulee todella vahva savupalvikinkun aromi. Tuoksu on suorastaan lihaisa, mutta hyvällä tavalla. Maku on kuitenkin yllättävän raikas. Palvikinkku tuntuu edelleen päällimmäisenä, mutta myös pientä hedelmäisyyttä on havaittavissa. Jälkimaku on tuhkaisen savuinen ja hapokas.
Tässä on jotain mikä tekee tästä jouluisemman kuin urbock-versio, mitä alko yleensä tarjoaa joulunaikaan. Mieleen tulee myös schlenkerla eiche, mutta aromaattisempana ehkä siksi, koska prosentteja on vähemmän.

Mufloni Muflonator (6,5%)

Tämä olut kuuluu porilaisen beer hunter´s-panimon laadukkaaseen valikoimaan. Kyseessä on ilmeisesti black lager tai dobbel bock? En ole kovin hyvä näissä olut-termeissä.. Väri on tumma, suorastaan musta. Vaahtoa ei juuri muodostu lasiin kaadettaessa. Tuoksu on yhtä sulkeutunut kuin keskiverto suomalainen heteromies. Jos hakemalla hakee, siitä löytyy aavistus lakritsia ja kahvia. Maku alkaa mukavan hedelmäisesti, mieleen tulee salmiakkihedelmäaakkoset. Lisäksi vahvaa kahvia ja jälkimaussa mukavaa humalan tuomaa kirpeyttä.
Ei mitään ihmeellistä, mutta helposti juotavaa ja maukasta olutta.

Päivän Biisinä Marjo Leinonen & The Balls - Wild One





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti