tiistai 9. syyskuuta 2014

Tattirisottoa Ja Paistettua Ahventa

Vähän yli vuosi sitten tuli postailtua ahvenen jigauksesta ja bouillabaisesta. Tänä vuonna ahvenen pyynti hiukan myöhästyi elokuun helteiden takia, mutta saalista alkoi lopulta tulla. Tämän vuoden iloinen yllätys oli herkkutattien megaesiintyminen myös täällä etelässä. Mikä olisikaan luonnollisempaa kuin yhdistää nämä kaksi hienoa raaka-ainetta.

Tattirisotto

- Paista tatit voissa ja siirrä syrjään
- Kuullota oliiviöljyssä salotti- ja valkosipulia. Lisää hetken päästä risottoriisi ja jatka vielä hetki      kuulottamista.
- Roiskaise loraus valkoviiniä pannulle ja anna sen hetken haihtua pois.
- Ala lisäillä pikku hiljaa lientä mikä voi olla maun mukaan, joko kana-kasvis-liha tai vaikkapa sienilientä.
- Riisin pitäisi olla sopivan pureskeltavan kypsää noin 20 minuutissa. Tekemällä ja maistamalla oppii oikean  lopputuloksen.
- Kun risotto alkaa olla sopivan kypsää ja vielä notkeaa, ota pannu pois liedeltä ja lisää joukkoon maun mukaan voita, parmesaania ja mustapippuria.
- Sekoita joukkoon paistetut herkkutatit

Paistetut ahvenet

- Pyörittele ruodottomat ja nahattomat ahvenfileet jauho-suolaseoksessa ja paista pannulla runsaassa voissa. Menin tällä kertaa käyttämään ruisjauhoja, mutta mielestäni risoton kanssa toimii paremmin vehnäjauho.

Päivän Biisinä Taj Mahal - Fishing Blues




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti