perjantai 27. joulukuuta 2013

Bunnahabhain XII & Por Larranaga Petit Coronas Cabinet

Islayn saarelta tulee muutakin kuin tuhdin savuisia turvenuijaviskejä. Bunnahabhainin tislaamo on mielenkiintoinen oman tiensä kulkija, jonka viskien ominaispiirteisiin savu ei kuulu, joskin tälläinenkin tuote heiltä nykyään löytyy.
Sikarikaverina "Bunnalle", on tällä kertaa kuubalainen Por Larranaga Petit Coronas Cabinet.

Muutama vuosi sitten Bunnahabhain uudisti rohkeasti linjaansa. He lopettivat viskinsä kylmäsuodattamisen, sekä nostivat pullotetun tuotteen alkoholimäärää, tavoitteenaan monipuolisempi makumaailma. Olen maistellut aiemmin heidän vanhaa versiotaan tästä 12-vuotiaasta viskistä ja nyt pääsin testamaan uutta versiota.

Bunnahabhain XII:n (46,3%) tuoksu on makean maltainen ja hiukan "epäpuhdas". Esiin tulee kuivattuja hedelmiä, kuten luumua ja aprikoosia. Vesilisällä hedelmäisyys vielä korostuu.

Ensimaku on kuivan hedelmäinen, jälkipotkun ollessa suolainen ja pippurinen. Tilkka vettä kesyttää viskiä hiukan, pippurisuus väistyy ja mausta tulee täyteläisempi. Nyt viskistä löytyy pähkinäisiä sävyjä ja jälkimaussa tuntuu pienen pieni savun kaiku.
Aika samanlaiset tunnelmat tästä tuli kuin vanhastakin versiosta. Mukaan on tullut ehkä lisää mausteisuutta ja tiettyä tuhtiutta viskin rungossa.

Por Larranaga palaa ja vetää hienosti. Ensisavu yllättää, maku on mausteisen tymäkkä, tuntuu kuin polttelisi nicaragulaista sikaria kuubalaisen sijaan!
Sitten maut hieman tasoittuvat, maitokahvin ja paahdetun pähkinän hallitessa. Mausteisuus tuntuu nyt pippurisuutena, edelleen nicaraguan tyyliin.. Aika erilainen kuubalainen minun makuuni, katsotaan miten käy viskin kanssa..

Ei hullumpaa, sikarin maku paranee viskin myötä. Näiden kahden yhteistyö tuottaa suuhun kuivahedelmäkakun makuja ja molempien pähkinäiset puolet sulautuvat mukavasti yhteen polttelun edetessä. Vaikka sekä viski että sikari ovat molemmat suhteellisen suoraviivaisia jyriä, yhdessä niistä muodostuu uusia ulottuvuuksia. Siltikään tästä Por Larranaga-versiosta ei tule suosikkiani..

Ja lopussa minun osuuteni jouluhässäkkään mikä on jo ohi. Tämä joululaulu kestää kuuntelua läpi vuoden!

Päivän Biisinä Freddie King - Christmas Tears 



keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Diplomatico Reserva Botucal & Bolivar Royal Coronas

Mikä olisi parempi kaveri Venezuelalaiselle rommille, kuin sikari mikä on nimetty Venezuelassa syntyneen vapaustaistelija Simon Bolivarin mukaan?  

No ei mikään, eli tällä kertaa luvassa Kuubalainen robusto-klassikko Bolivar Royal Coronas sekä Diplomatico Reserva Botucal-rommi.

Diplomaticon tuoksu on karamellimaisen makea. Esiin tulee sokeroitua appelsiinia, paahdettua mantelia sekä suklaatryffeliä. Upea tuoksu.

Maku tuntuu sulavan suuhun, rakenne on tuhdin makea mutta tyylikäs. Mausta löytää appelsiinia, suklaata ja vaniljaa. Todella maukas rommi.

Bolivar Royal Coronas on komeasti kääritty hiukan box-pressed, (neliskanttinen), -tyylinen sikari. Ensimaku on vaikuttava, kuten aina Bolivareissa. Mausta löytyy tuhtia espressoa, nahkaa ja miltei palaneen paahdettua pähkinäsuklaata. Veto on täydellinen kuten palaminenkin. Tuhdin täyteläinen makumaailma, jossa kaikki on kohdallaan. Kuubalaista sikaria hienoimmillaan mutta ei aloittelijoille..

Nyt soivat enkelikuorot! Makea rommi suorastaan imaisee vahvan, täyteläisen sikarin maut kuin kaarnalaivan koskeen.. Suuhun muodostuu valkosuklaan ja paahtovanukkaan makuja, tasapaino on loistava.

Rommin appelsiinimaisen makeat vivahteet yhdistyvät sikarin tuhtiin suklaan aromiin, lopputuloksen muistuttaen lähes fazerina-suklaata. Tämä on parhaimpia yhdistelmiä mitä olen maistanut, suosittelen vahvasti. Tähän jos vielä hyvän espresson yhdistäisi, niin sitten se  olisi jo laitonta, ainakin Päivi Räsäsen mielestä..

Päivän biisinä The Beatles - Day In The Life








maanantai 16. joulukuuta 2013

Tapaksia ja Paellaa

Olen seurannut Yle Teemalta Ruokamatka Espanjassa-ohjelmaa, missä Englantilainen kokki Rick Stein kiertää ympäri Espanjaa tutustuen eri aluiden ruokakulttuureihin.

Steinin innostuneisuus on sitä luokkaa, ettei se voi olla tarttumatta katsojaan, niinpä minäkin astelin tässä päivänä muutamana Stockmannin ruokaosastolle espanjan herkut mielessäni.

Ajattelin tekaista muutamat tapakset ja pääruoaksi paellaa. Tapasten kanssa päätin kokeilla ruokajuomaksi kuivaa vaaleaa sherryä, mikä ohjelman perusteella on lähes ainoa oikea tapasjuoma. Paellan seuraksi varasin tutummin espanjalaista punaviiniä.

Tapakset

1. Marinoidut oliivit. Heitä oliivien sekaan sitruunamehua, oliiviöljyä, valkosipulia, suolaa ja mustapippuria.

2. Patonkia ja serrano-kinkkua. Pirskota oliiviöljyä patonkiviipaleille ja paahda niitä uunissa hetken aikaa. Lisää päälle hyvälaatuista tomaattimurskaa ja viipale serrano-kinkkua.

3. Täytetyt paprikat. Halkaise säilötyt paprikat levyksi. Levitä niiden pinnalle tuorejuustoa missä on valkosipulia, sitruunamehua, suolaa ja mustapippuria. Kääri rullaksi ja kiinnitä cocktail-tikuilla, leikkaa annospaloiksi.

4. Manchego juustoa ja hunajaa. Leikkaa hyvälaatuinen manchego paloiksi ja tarjoa sen kanssa juoksevaa hunajaa.




Paella

1. Paista pilkottu chorizomakkara ja siirrä sivuun.

2. Paista kanat samalla pannulla ja mausta savupaprikalla, suolalla, mustapippurilla ja oreganolla. Siirrä sivuun chorizon kaveriksi.

3. Kuullota pannulla iso sipuli pilkottuna ja muutama valkosipulinkynsi. Lisää joukkoon kolme kaltattua tomaattia, jotka on pilkottu ja siemenet poistettu.

4. Kun tomaatit ovat hiukan kuullottuneet, lisää joukkoon paellariisiä noin kaksi desiä. Paistele seosta hetken aikaa ja lisää sitten kanalientä niin, että ainekset peittyvät. Anna kiehua hiljakseen ja lisää vähitellen lientä kunnes riisi on sopivan kypsää. Mausta suolalla, mustapippurilla, sahramilla tai kurkumalla. Lisää joukkoon pussi pakasteherneitä.

5. Paista toisella pannulla oliiviöljyssä valikoituja äyriäisiä. Itse paistoin jättikatkaravun pyrstöjä, mustekalarenkaita ja simpukoita. Mausta suolalla, pippurilla ja sitruunamehulla.

6. Kokoa soppa. Lisää kanat ja chorizot riisin sekaan ja sekoita. Lisää joukkoon äyriäiset ja pinnalle pilkottua lehtipersiljaa ja sitruunalohkoja.



Päivän biisinä Christopher Cross - Sailing

torstai 5. joulukuuta 2013

Joya De Nicaragua CYB & Malmgårdin Panimo Huvila Arctic Circle Ale 7,3%

Tällä kertaa ajattelin testata Nicaragualaista Joya De Nicaragua CYB-sikaria jonkun luonteikkaan talvioluen kanssa.

Kaveriksi valikoitui Malmgårdin Panimon Arctic Circle Ale. Internet-tiedustelun perusteella odotettavissa olisi omaperäinen olut, saa nähdä kuinka yhteistyö sikarin kanssa sujuu.

Arctic Circlen tuoksu on varsin varovainen, hedelmäisyyttä ainakin löytyy ja leipämäistä mallasta. Lisäksi aavistus lakritsaa.

Maku on hedelmäinen, mihin sekoittuu havun aromeja. Maku on yllättävän lattea, voi olla että juon tätä liian kylmänä, jolloin maut suoristuvat tai sitten on muuten vaan huono maistelupäivä..

Joya De Nicaragua on yksi vakiomerkeistäni. Jokin aika sitten heidän perussarjansa sai lisäystä kun sikariekspertit Jose`Blanco sekä Joya De Nicaraguan omistaja Alejandro Cuenca löivät viisaat päänsä yhteen.

He loivat uuden sikarimallin Ecuadorilaisesta, Dominikaanisesta ja Nicaragualaisesta tupakanlehdestä, mikä sai nimekseen Cuenca Y Blanco. Tämä nimi oli jo rekisteröity, joten se vaihdettiin CYB:ksi.

Tämä CYB edustaa kokoa toro suprema. Palaminen on aluksi aavistuksen tiukkaa, mutta paranee edetessään.
Maku on mieto tai keskivahva, siitä löytyy maitokahvin ja nahan sävyjä, sekä paahdettua pähkinää jälkimaussa.

Näiden yhteismaku jää laimeaksi. Oikestaan minkäänlaista kanssakäymistä oluen ja sikarin välillä ei tapahdu, ensin maistuu olut, sitten sikari ja se siitä..

Kyllähän näitä keskenään voi nauttia, mutta mitään suurta makujen sinfoniaa ei kyllä nyt syntynyt.

Päivän Biisinä Micke Bjorklof & Blue Strip - Gumbo Mama









perjantai 29. marraskuuta 2013

Paprikapossua, Paistettua Riisiä ja Mango-Mustapapusalsaa

Alkoi tässä pimeänä marraskuun iltana tehdä mieli jotain Kuuba-Meksiko-Espanja-osaston sapuskaa. Jos edes mahalaukun kautta saisi jotain valoa tähän synkkyyteen!

Citymarketin hyllyllä oli kuin noiduttuna juuri sopivan kokoinen köntti porsaan ulkofilettä. Vielä muutamat muut satunnaiset ainekset kassiin ja eikun säveltämään..

Jonkinlaista ajatusta toki oli kun lähdin kokkaamaan, mutta lopputulosta kohti mentiin kyllä vahvasti näppi kautta suutuntumalla. Tälläinen hässäkkä siitä lopulta tuli ja itse olin oikein tyytyväinen:

Mango-Mustapapusalsa

- 1 kypsä mango
- 1 punasipuli
- 1 paketti mustapapuja
- nippu tuoretta korianteria
- 1 limen mehu
- suolaa ja mustapippuria
- 2 paahdettua tomaattia

Paprikapossu

- porsaan ulkofile
- muutama säilötty, kokonaisena paahdettu suippopaprika (löytyy esim Lidlistä)
- 4-6 valkosipulinkynttä
- suolaa ja mustapippuria
- jotain vahvaa juustoa; valkoinen cheddar, manchego, parmesaani tms.

Paistettu Riisi

- 1,5 dl jotain pitkäjyväistä riisiä
- 1 vihreä paprika
- 1 punasipuli
- 2 valkosipulinkynttä
- tomaattimurskaa
- loraus kana- tai kasvislientä
- suolaa ja mustapippuria

Laita uuni 200 asteeseen ja paahda siellä neljään osaan pilkotut tomaatit, possuun menevät valkosipulit ja paprikat noin 7 minuuttia. Pirskota hiukan oliiviöljyä tomaattien ja valkosipulien päälle.

Soseuta paprikat ja paahdetut valkosipulinkynnet, lisää suolaa ja mustapippuria. Laita sose sen jälkeen siivilään ja anna ylimääräisen nesteen valua pois. Nesteen valuttua lisää soseeseen juustoraaste.

Pilko mango, punasipuli ja korianteri pieneksi ja laita kulhoon. Lisää huuhdellut mustapavut, limenmehu, suola ja mustapippuri. Lisää paahdetut tomaatit mukaan  ja sekoita.

Avaa possun ulkofile levyksi, (ohjeita löytyy mm. youtubesta kun laittaa hauksi: butterflying meat).
Heitä fileen pinnalle hiukan suolaa ja mustapippuria.
Levitä fileen pinnalle juusto-paprika-valkosipuliseos.
Kääri file pötköksi ja sido se paistilangalla, (ohjeita tähänkin löytyy youtubesta..). Hiero pintaan  suolaa ja mustapippuria.
Paista pötköstä pinnat kiinni pannulla missä on: oliiviöljyä, voita ja pari valkosipulinkynttä.
Laita file 150-200 asteiseen uuniin sisälämpömittarin kanssa. Ota uunista kun lämpötila näyttää 60-65 astetta.

Paahda miedolla lämmöllä pannulla riisi, vihreä paprika, puna- ja valkosipuli. Kun seos ottaa hiukan väriä, lisää noin kaksi desiä tomaatimurskaa ja kana/kasvislientä.
Anna seoksen pulputella rauhassa niin, että riisi kypsyy ja maut tasoittuvat.

Kun otat possun uunista, niin kaada paistonesteet riisin joukkoon. Se antaa riisille viimeisen silauksen.
Anna lihan hiukan vetäytyä. Laita lautaselle riisiä ja mango-papusalsaa ja lopuksi päälle kunnon siivut possua.

Päivän Biisinä Fun Lovin`Criminals - Loco













keskiviikko 27. marraskuuta 2013

BrewDog Santa Paws

Luvassa Joulupukin käpälää eli Christmas Scotch Ale BrewDogilta.

Blogit ovat nyt pullollaan talvi- ja jouluoluiden arvioita ja ajattelin jättää itse väliin tämän savotan, ellei jotain todella ihmeellistä osu eteen.

Maitokaupasta bongasin kuitenkin mainion BrewDog-panimon uuden tuotoksen: Santa Paws Christmas Alen 4,5%. Tähän olueen en ole vielä mielestäni arvosteluissa törmännyt, joten ajattelinpa kirjoittaa tällä kertaa siitä.

Santa Pawssa on todella omalaatuinen tuoksu, aivan kuin avaisi suklaarasian missä on tryffelimokkakonvehteja! Tämä tuoksu on niin voimakas, että juuri muuta en siitä löydäkkään. Ehkä aavistus salmiakkia tuoksusta myös aistii.

Maku on paahteinen ja mokkasuklaa maistuu edelleen, mutta ei makealla tavalla. Tässä on tuhti ja erikoinen makumaailma, missä humalat maistuvat vasta jälkimaussa ja kahvin aromi on selkeästi dominoiva.

Santa Paws on olut mikä kannattaisi ehkä nauttia melkein huoneenlämpöisenä, jotta aromit pääsevät kunnolla oikeuksiinsa. Hämmentävä olut, josta en vielä osaa sanoa pidänkö vai vihaanko, mutta ainakaan tämä ei ole mitäänsanomaton!

Päivän Biisinä Kiss - Domino





torstai 21. marraskuuta 2013

Talisker 10 Yo & Partagas Shorts

Jatketaan pienten ja luonteikkaiden Kuubalaisten sikarien sarjaa. Tällä kertaa vuorossa on  Partagas Shorts. Shorts on suhteellisen uusi tuttavuus minulle, muuta Partagasin tuotantoa on kyllä tullut kahlattua läpi.

Kaveriksi tälle sikarille valitsin yhden luottoviskeistäni Talisker 10 yo single maltin. Talisker 10 yo savuisuudestaan huolimatta, taipuu yleensä yllättävän hyvin sikarin kaveriksi, saa nähdä kuinka käy tällä kertaa.

Partagas Shorts palaa ja vetää hyvin. Maku on täyteläinen ja siitä löytyy  kahvia ja paahdettua pähkinää. Shorts ei tarjoa varsinaisesti mitään ihmeellisyyksiä, mutta on silti maukas ja tasapainoinen sikari, varsinkin näin pieneksi kaveriksi.

Taliskerin tuoksu on aluksi hedelmäinen, sitten löytyy mietoa savuisuutta ja pippurisuutta. Hetken lasissa olon jälkeen myös pientä toffeisuutta ilmaantuu.

Maku on makea, hedelmäinen ja taas kerran pippurinen. Savu ilmestyy jälkijunassa,  mutta täyttää upeasti kaikki suun sopukat. Savu tuntuu voimakkaammin kuin tuoksussa. Jälkimaku on tuhkainen. Pienestä nuoruuden raakuudesta huolimatta Talisker 10 yo on tasapainoinen, hieno ja luonteikas viski.

Tästä tulee aika mielenkiintoinen yhdistelmä. Sikari jollain tavalla korostaa viskin omaa savuisuutta. En osaa tarkkaan sanoa onko tämä hyvä vai huono asia.. Taliskerin pippurinen jälkimaku kyllä hiukan jyrää sikarin aromeita.

Pieni tilkka vettä viskiin saa sikarin hiukan parempiin asemiin, mutta silti parinmuodostus jää vähän heikoksi.

Päivän biisinä Bobby Parker - Watch Your Step












keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Old Worthy Scottish Pale Ale

Alkon hyllystä osui silmiini tälläinen uutuus. Mielenkiintoni heräsi jo kun näin pullon kyljessä minulle täysin uuden termin: "Scottish Pale Ale". Vielä enemmän se heräsi kun huomasin, että tuote valmistetaan Skyen saarella, missä valmistetaan myös yhtä suosikkiviskiäni Taliskeria.

Ymmärsin niin, että osa tähän olueen käytetystä ohrasta savustetaankin kevyesti Taliskerilla. Lisäksi tämän valmistukseen on käytetty vehnää ja hunajaa.

Old Worthy Scottish Pale Alen (5%) tuoksussa tulee ensin esiin todella mieto savun aromi. Sitten tuntuu makeahkoa mallasta sekä aavistus sitrusta ja hunajaa.

Maussa tuntuu ensimmäiseksi hyvin mietoa savua, kuin  joku lämmittäisi  rantasaunaa koivuhaloilla. Sitten kaurakeksimäistä makeutta ja sitrusmaista kirpeyttä. Jälkimaku jää vaisuksi.

Savua kovasti mainostettiin mutta kovin vaisuksi se lopulta jäi.. Tässä voisi rohkeammin käyttää savustettua mallasta ja pale ale-tyyppisiä humaloita, lopputulos olisi mielenkiintoinen. Mutta kyllä tätäkin tuotetta voi mielellään siemailla Taliskerin kaverina.

Päivän biisinä Captain Beefheart & His Magic Band - Diddy Wah Diddy





sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Laulujen synty, eli ajatuksia vaikutteista suomirockissa

Koko populaarimusiikin historia on täynnä vaikutteita ja lainaamista. Ilman bluesia ei olisi esimerkiksi rock´n rollia. Näiden kahden tyylin yhteen naittajia olivat muun muassa Bo Diddley ja Chuck Berry. Blues antoi myös myöhemmin alkusysäyksen rockin monipuolistumiselle.

Suomirock nojasi alunperin Rautavaara/Helismaan perinteeseen ja/tai amerikan rytmimusiikkiin.
Olen pistänyt ajan kuluessa merkille joitakin kappaleita suomirockin ikoneilta, joista voi kuulla melkoisen selvät vaikutteet esikuviltaan.

Joskus esikuvan ja plagioinnin raja voi olla melko häilyvä. Tässä muutama esimerkki joissa olen huomannut merkittäviä yhtäläisyyksiä. Huomautan, että olen näiden kaikkien artistien suuri ihailija (kamala termi muuten..), joten kyse ei ole mustamaalaamisesta vaan vain viattomasta kiinnostuksesta aiheeseen.

Juice Leskisen klassikkokappale "Pilvee, Pilvee" lienee useimmille suomalaisille tuttu. Juicehan teki monia käännöskappaleita Pate Mustajärven soololevyille  ja useat näistä olivat brittiläisen The Sensational Alex Harvey Bandin tuotoksia. Molemmat mestarit olivat bändin suuria ihailijoita (taas tuo kamala termi..).

Kaikissa näissä tuotannoissa näkyy alkuperäisen tekijän leima, mutta Juicen Pilvee, Pilvee-kappaleessa tekijäksi on merkitty: sanat ja sävellys Juice Leskinen. Kuulija voi nyt itse päätellä oheisesta linkistä onko kyseessä vain vaikutteita, yhteensattumaa vai plagiointia Alex Harveyn kappaleesta..

Juice Leskinen - Pilvee Pilvee The Sensational Alex Harvey Band - Framed

Eppu Normaalin kitaristi Mikko "Pantse" Syrjän tiedetään olevan Yhdysvaltalaisen Steely Dan-yhtyeen suuri, (no niin taas se termi..), fani.
Steely Danin vaikutteet kuuluvat ehkä selvimmin Eppu Normaalin Tie Vie-levyllä. Levyn viimeinen ja ehdottomasti yksi yhtyeen aliarvostetuimpia kappaleita on Viihteen Kuningas. Tästä kappaleesta löydän ehkä suorimman yhteyden Steely Danin tuotantoon kertosäkeistössä.

Eppu Normaali - Viihteen Kuningas Steely Dan- Reelin In The Years

Dave Lindholm edusti sitä suomirockin pioneeriosastoa, joka ei ammentanut vaikutteitaan Rautavaara/ Helismaa-jatkumosta. Mutta sitäkin enemmän hän sai vaikutteita menestyksekkäästi amerikan folk-blues-rock-uranuurtajilta, kuten esimerkiksi Bob Dylanilta.
Tässä pieni esimerkki mahdollisista vaikutteista.

Dave Lindhom - Sä Avasit Oven Bob Dylan - Lay Lady Lay

Ramon Allones Small Club Corona & Ferreira Late Bottled Vintage Port 2008

Ramon Allones kuuluu Kuubalaisten sikareiden keskisarjaan, niin suosionsa kuin makunsakin puolesta. Tämänkertainen Small Club Corona edustaa Ramon Allonesin pienintä kokoluokkaa.

Small Club Corona palaa ja vetää hyvin. Mausta löytyy muun muassa maitokahvia ja pähkinää. Maukas mieto tai keskivahva pölli.

Kaveriksi tälle pikkupötkylälle valikoitui Alkosta löytyvä Ferreira Late Bottled Vintage Port 2008.

Tuoksu on tumma, alkoholi tulee hiukan läpi, sitten boysenmarjaa  ja mustikkaa. Maku on lämmin, mustaherukkainen ja mausteinen.

Nämä toimivat hyvin yhteen, Ferreiran tuhti mausteisuus korostaa sikarin hyviä puolia ja yhdessä niistä muodostuu melkeinpä vaniljaisia makuja.

Päivän biisinä Dave Lindholm B. Inventive - Yes, You Can Have






sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Äijäilta

Meillä on ollut parin ystäväni kanssa tapana kokoontua illanviettoon aina silloin tällöin. Tässä hiljattain saimme taas aikataulut sopimaan yhteen ja mukavaa oli!

Näiden "äijäiltojen" ohjelma on yleensä aika samanlainen; ensin saunotaan, sitten syödään jotain todella epäterveellistä kuollutta eläintä ja lopuksi nautitaan hyviä juomia ja sikareita.

Ohjelma noudatti tälläkin kertaa samaa kaavaa. Saunan jälkeen laitoimme grillin tulille ja grillasimme toista kiloa vasikan entrecotepihvejä. Tämä herkku ei kaivannut seurakseen muuta kuin lohkoperunat ja maustevoin. Ja tietysti punaviiniä.



Syömisen jälkeen siirryttiin sikaroinnin pariin. Oli sadellut koko päivän, joten kaverini oli varautunut sikarin polttoon tekemällä katoksen terassilleen. Ei erityisen kaunis mutta toimiva ratkaisu!



Sikareitten kaveriksi meillä oli mainiota Martellin Gordon Bleu konjakkia. Gordon Bleun pähkinäinen ja jopa toffeemainen maku sopii loistavasti sikarin kanssa nautittavaksi.



Tulihan sitä vielä tehtyä pieni pubikierroskin, mutta ei siitä sen enempää. Loistava ilta ja loistavaa seuraa, mitä sitä muuta kaipaisi.

Päivän biisinä Aphrodite´s Child - Break



lauantai 26. lokakuuta 2013

Blues Vol.5

Kaksi Sähköistäjää.

Tällä kertaa blues-sarjassani kaksi bluesmiestä, jotka kuuluivat muiden muassa Jimi Hendrixin ja Stevie Ray Vaughanin suosikkeihin ja esikuviin. Kuulun itse samaan fanikaartiin, joten en ole huonossa seurassa tässä asiassa.

Lightin´Hopkins

Sam John Hopkins syntyi vuonna 1912 Centervillessa Teksasissa. Lightin´Hopkins sai omien sanojensa mukaan kipinän soittamiseen tavattuaan kahdeksanvuotiaana tuon ajan kuuluisan bluesmiehen  Blind Lemon Jeffersonin. Hänen kitaransoittonsa saikin paljon vaikutteita Jeffersonilta.
Lightin´Hopkins oli uransa alettua harvinaisen tuottelias levyttäjä bluesmuusikoksi, hän äänitti noin 800-1000 kappaletta urallaan ja on kaikkien aikojen tuotteliain bluesartisti.
Hänen soittotyylinsä sanotaan kehittyneen siitä, että hän soitti paljon yksin ilman taustabändiä. Tällä tavoin hän kehitteli tyylin, jossa soitetaan samalla bassokulkuja, rytmiä ja soolokohtia. Esimerkiksi Stevie Ray Vaughanin soitosta kuulee usein vaikutteita Hopkinsin tyylistä.
Ohjaaja Les Blank teki vuonna 1967 Lightin´Hopkinsista dokumenttifilmin; The Blues Accordin' to Lightnin' Hopkins.
Lightin´Hopkins kuoli syöpään vuonna 1982 Houstonissa. Hän oli 69-vuotias. Hänelle on pystytetty muistopatsas Crockettissa, Teksasissa.

Lightin´Hopkins - My Starter Won´t Start This Morning

Elmore James

Elmore Brooks, eli Elmore James syntyi vuonna 1918 Mississippin Richlandissa. Bluessoittajille tyypillisesti hän aloitti uransa taustamuusikkona. Tunnetuksi hän tuli hitillään Dust My Broom.
Elmore Jamesia pidetään slidekitaroinnin uranuurtajana. Hän oli ensimmäisiä soittajia, jotka alkoivat soittaa sähkökitaraa slidella ja tämä antoi sysäyksen oikeastaan täysin uudelle tyylille.
Vuonna 1951 alkanut levytysura tuotti monia nykyään tunnettuja bluesklassikkoja. Elmore Jamesin taidokas slidesoitto toimi suurena vaikuttajana myös monille myöhemmille kuuluisille kitaristeille kuten esimerkiksi Duane Allmanille ja Brian Jonesille.
Bluesmiehille valitettavan tyypillisesti Elmore Jamesille maistui alkoholi ja etenkin kotipolttoinen viski. Tämä johti osaltaan siihen, että Elmore James kuoli vuonna 1963 45-vuotiaana kolmanteen sydänkohtaukseensa.

Elmore James - Blues Before Sunrise













keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Glenfiddich 15 Yo & Saint Luis Rey Coronas

Tällä kertaa maistelussa Glenfiddich 15 yo single malt ja Kuubalainen sikari Saint Luis Rey Coronas.

Glenfiddich 12 yo on monelle niitä ensimmäisiä maisteltuja mallasviskejä. Tätä pullotetta on saanut jo vuosia Suomesta ja pitkään se edusti melkein ainoana mallasviskien osastoa. Pientä inflaatiota kärsinyt Speysiden tislaamo on viime vuosina nostanut profiiliaan monilla uusilla pullotteilla. Tämän kertainen 15-vuotias versio on tehty niin sanotulla solera-menetelmällä. Tämän viskin saloista voi tarkemmin lukea vaikkapa täältä.

Saint Luis Rey kuuluu vähemmän tunnettuihin Havannalaisiin merkkeihin, joita ollaan lopettamassa tai ollaan jo lopetettu, ainakin tiettyjen kokojen osalta. Saint Luis Rey on itse asiassa jäänyt itseltänikin tähän asti paitsioon ja korjaankin nyt tämän vahingon tällä versiolla. Coronasin valmistus on lopetettu vuonna 2010 ja tämä kyseinen sikari on valmistettu laatikon mukaan helmikuussa 2008.

Glenfiddichin tuoksu on miellyttävän pehmeä, mistä löytyy kuivattuja hedelmiä ja mausteita kuten kanelia. Maku alkaa hiukan ohuemmin ja kuivemmin kuin tuoksu antaa odottaa. Pehmeät hedelmät tulevat kuitenkin hiljalleen esiin ja pieni toffeen aromi ympäröi sitä, jälkimaussa muodostuu viikunamaisia aromeja.

Saint Luis Rey Coronas syttyy ja vetää hyvin. Alku on hieman kuiva, sitten mukaan tulee kaakaon sävyjä ja pähkinää. Maku pehmenee selvästi keskivaiheilla ja pysyy miellyttävän tasaisena loppuun asti.

Yhdessä nämä toimivat varsin mukavasti. Viskistä tuleva hedelmäisyys värittää sikarin savua, saaden aikaan mukavan mausteisen makumaailman. Viski ei kärsi ja sikarista tulee suurempi, homma siis toimii.

Päivän biisinä James Taylor - Fire And Rain









sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Bolivar Coronas Junior & Benriach Curiositas 10 YO

Luvassa vahvaa sikaria ja epätavallista savuviskiä.

Kuubalainen sikarimerkki Bolivar on saanut nimensä Venezuelaiselta vallankumoustaistelijalta Simon Bolivarilta. Bolivaria pidetään yleisesti yhtenä voimakkaimmista Kuubalaisista sikareista.
Bolivarin makumaailma jakaakin harrastajia, osalle se on suurin piirtein parasta mitä Kuuba voi tarjota ja toisille taas maku on liian erikoinen ja vahva. Bolivarin käärelehden väri poikkeaa muista Havannalaisista oliivinvihreällä sävyllään, en osaa sanoa kuinka paljon tämä vaikuttaa sen makumaailmaan.

Bolivar Coronas Juniorin veto on hyvä ja palaminen tasaista. Alkumaku on voimakas mutta täyteläinen. Vahvaa kahvia, nahkaa, syksyistä metsää sienineen ja maatuvine lehtineen. Aavistus myös tummaa suklaata. Varsin herkullinen pötkö.

Benriach tulee Skotlannista Speysiden alueelta. Alueelle ei ole tyypillistä, että viski on savuista, siispä voidaan sanoa, että Benriach on alueelle epätavallinen tislaamo. Toki muillakin Speysiden tislaamoilla on kokeiluja savuisen viskin suhteen.

Benriachin tuoksu on kevyen hedelmäinen. Savu hiipii hiljalleen esiin, mutta jää aika varovaiseksi.  Maku on ensin voimakkaan savuinen, mistä löytyy nokea, sitten savumakrillia. Aavistuksen makea, kevyen hedelmäinen ja pippurinen loppumaku. Viimeinen silaus puuttuu, savu jää hiukan ulkopuoliseksi, harmonia ja täyteläisyys puuttuu.

Viskissä ei oikein riitä runkoa käymään tämän sikarin pariksi. Viskin savuisuus muuttuu jopa hieman petroolimaiseksi kun se pääsee kosketuksiin sikarin savun kanssa.
Jälkimaussa kuitenkin syntyy mukavia toffeemaisia sävyjä. Ei kuitenkaan match made in heaven, niin sanotusti..

Päivän biisinä Canned Heat - Rollin´and tumblin´






perjantai 18. lokakuuta 2013

Blues Vol.4

Jatkoa sarjaan "blues-siluetteja".

Kaksi Erikoista

John Lee Hooker ja Bo Diddley, kaksi oman tiensä kulkijaa, joiden tyyliä ei oikein muihin voi sekoittaa.

John Lee Hooker

John Lee Hooker syntyi vuonna 1917 Mississipissä. Hän kehitti jo varhain oman omalaatuisen soittotyylinsä, mikä ei totellut tarkkoja sävelkulkuja ja sai vaikutteita muun muassa boogie woogie pianonsoitosta. Hänen tyyliään kutsutaan niin sanotuksi puhebluesiksi, mutta hänen tyylilajeihinsa on kuulunut myös folk-, delta-, country ja chigagoblues.
Rock´n Roll Hall Of Fameen hänet valittiin 1991 ja Blues Hall Of Fameen jo 1980. Hänellä on myös tähti Hollywood Walk Of Famella.
Ura nousi uuteen kukoistukseen vuonna 1989 albumilla The Healer. Levyllä soitti muun muassa Santana ja Bonnie Raitt ja levy voitti Grammy-palkinnon.
John Lee Hooker kuoli vuonna 2001 83-vuotiaana, juuri ennen suunniteltua Euroopan kiertuetta.

John Lee Hooker - Boom Boom

Bo Diddley

Ellas Otha Bates, esiintymisnimeltään Bo Diddley syntyi vuonna 1928 Mccombissa Mississipissä. Inspiraatio soittamiseen syttyi hänen nähtyään John Lee Hookerin keikan.
Bo Diddleyllä oli omalaatuinen soittotyyli, jota kutsutaan monesti "viidakkorytmiksi". Hänen musiikissaan kuuluu monia tyylejä kuten rock´n rollia, rhytm bluesia ja afrikkalaisia rytmejä.
Elämäntyöstään hänet on palkittu Grammylla ja hänellä on myös tähti Hollywood Walk Of Famella.
Tyyliltään hän muistutti esikuvaansa John Lee Hookeria siinä, että soittamisessa kokonaisuus oli enemmän kuin osiensa summa, fiilis ja rytmi ovat tärkeämpiä kuin yksittäiset kikkailut ja tarkat sävelkulut.
Bo Diddley oli ensimmäisiä miesartisteja, joka kelpuutti naisia soittajikseen bändiinsä.
Hän kuoli vuonna 2008 sydänkohtaukseen kotonaan.

Bo Diddley -Pretty Thing














torstai 17. lokakuuta 2013

Cockburn`s Fine Tawny Port

Luvassa isoäidin rusinasoppaa.

Tämänkertainen portviinimme kuuluu luokkaan tawnyt. Tawnyt tehdään useista eri rypälelajeista ja kypsytetään pienissä tynnyreissä vähintään 3-5 vuotta. Väriltään ne ovat kellanruskeita ja mitä vanhempia sitä tummempia.

Cockburn`s Fine Tawny Port kuuluu nuoriin massa-tawnyporteihin, mikä näkyy sen vaalehkosta väristäkin.

Tuoksussa tuntuu rusinaa, eucalyptusta, tummia marjoja. Maku on yllättävän kevyt portviiniksi, ensipuraisu on ohut, sitten tulee rusinasoppaa, jälkimaku lievän alkoholinen ja mausteinen.

Polttelen tämän kanssa Rafael Gonzales Corona Extran. Cocksburn`s Fine Tawny Port hieman ujostelee tätä paritanssia, sen osuus jää myötäilijäksi tähän maukkaaseen sikariin nähden.
Portin maku muuttuu miltei marjamehun ohueksi ja sikari ei saa kunnon vastusta. Yhteistä makumaailmaa ei oikein löydy.

Nyt on viety rusinatkin sopasta, laihaksi jäi..

Päivän biisinä Jethro Tull - No Lullabye



perjantai 11. lokakuuta 2013

Blues Vol.3

Chess-Levy-Yhtiö; Esikuvia, Räyhähenkiä Ja Pyhimyksiä.

Muddy Waters, Little Walter ja Howlin`Wolf olivat kolme suurta bluespersoonaa, jotka äänittivät kuuluisalle Chess-levy-yhtiölle 1950-60-luvulla.
Yhtiön muita tunnettuja artisteja olivat myös Buddy Guy, Chuck Berry ja Bo Diddley.

Chess-levy-yhtiöstä on tehty mainio Darnell Martinin ohjaama elokuva nimeltään Cadillac Records, kannattaa ehdottomasti tsekata jos osuu eteen.

Mutta nyt keskitymme kolmeen ensin mainittuun sankariin..

Muddy Waters

McKinley Morganfield, alias Muddy Waters syntyi vuonna 1913 Issaquena Countyssä Mississippissä. Häntä kutsutaan usein Chicago-bluesin isäksi.
Chicagoon muutettuaan hän nousi kansan suosioon ahkeralla keikkailulla eri klubeissa. Tullakseen paremmin kuulluksi baarin melussa, hän alkoi käyttämään sähkökitaraa ja vahvistinta. Muddy Watersista sanotaankin, että hän "sähköisti" delta-bluesin.
Chess-levy-yhtiön perustaja Leonard Chess löysi Muddyn talliinsa ja hänestä tuli pian yhtiön suosituin artisti. Lukutaidottomuutensa takia hän ei kuitenkaan juuri hyötynyt näistä levytyksistään.
Muddy Watersin katsotaan suuresti vaikuttaneen Iso-Britanniasta alkaneeseen blues-buumiin. Rolling Stones otti jopa nimensä Muddyn kappaleesta Rollin Stone, mikä oli alunperin Tommy McClennan tai Robert Petwayn biisi ja minkä taas Jimi Hendrix myöhemmin äänitti nimellä Catfish Blues.
Muddy Waters teki pitkän uran ja teki yhteistyötä monien artistien kanssa, hän muuan muassa levytti Johnny Winterin kanssa albumin  ja teki äänityksiä Rory Gallagherin, Steve Winwoodin ja Mitch Mitchelin kanssa.
McKinley Morganfield kuoli vuonna 1983 nukkuessaan.

Muddy Waters - Champagne & Reefer

Little Walter

Marion Walter Jacobs, eli Little Walter syntyi vuonna 1930 Marksvillessa Lousiannassa. Little Walteria pidetään bluesin huuliharppuvirtuoosina, samaan tapaan kuin Jimi Hendrix oli kitaransa kanssa.
Hän aloitti Muddy Watersin bändissä ja oli mukana monien artistien levyillä taustamuusikkona.
Oma läpimurto tuli vuonna 1952 instrumentaali-hitillä "Juke".
Little Walter kärsi alkoholismista ja hänellä oli melkoinen temperamentti, mikä ajoi hänet usein vaikeuksiin. Tämä huipentui vuonna 1968 kun hän keikan tauolla ajautui tappeluun ja häntä puukotettiin. Vaikka haavat olivat suhteellisen pieniä, hän kuoli seuraavana yönä kotonaan. Lopullista kuolinsyytä ei tiedetä varmasti.
Rock´n Roll  Hall Of Fameen hänet valittiin postuumisti vuonna 2008.

Little Walter - My Babe

Howlin´ Wolf

Chester Arthur Burnett, paremmin tunnettu nimellä Howlin´Wolf, syntyi vuonna 1910 White Stationissa Mississippissä. Monet pitävät Howlin´Wolfia kaikkien aikojen vaikuttavimpana blueslaulajana. Kaikukoppaa hänellä riittikin parimetrisessä ja lähes 140-kiloisessa kropassaan.
Howlin´Wolf oli siitä erikoinen bluesartisti, että hän pärjäsi hyvin niin urallaan kuin yksityiselämässään. Hän ei sekaantunut alkoholiin, huumeisiin ja villeihin naisiin, niin kuin monet muut aikalaisensa. Hän jopa opiskeli liiketaloutta hallitakseen bisneksensä paremmin.
Hän soitti niin kitaraa kuin huuliharppuakin, laulu oli kuitenkin hänen suurin vahvuutensa. Blues-soittajille epätavallisesti hän teki suurimman osan kappaleistaan itse, joskin monet hänen suurimmista hiteistään tulivat Chess-Recordsin hovisäveltäjä Willie Dixonin kynästä.
Sairastelusta kärsinyt bluesmestari kuoli vuonna 1976 leikkauspöydälle.
Howlin´Wolfin  muistoa vaalii voittoa tavoittelematon yhdistys, minkä tavoitteena on ylläpitää ja edistää bluesmusiikin perintöä. www.howlinwolffoundation.org

Howlin´ Wolf - Smokestack Lighting

















torstai 10. lokakuuta 2013

Blues Vol.2

Suistolta risteykseen piru kintereillä, eli lisää bluesin historiaa. 

Esittelyssä kolme alkuaikojen vaikuttajaa; Robert Johnson, Son House ja Mississippi John Hurt.

Robert Johnson

Robert Johnson on yksi legendaarisimmista bluesmuusikoista kautta aikojen, vaikka hän levytti vain 29-42 kappaletta vuosina 1936-1937.
Hän syntyi vuonna 1911 Hazlehurstissa Mississippissä. Kitaransoiton opittuaan hän kierteli ympäri suistoalueita soittaen kadunkulmissa ja tansseissa tippipalkalla.
Hän oli ilmeisen nopea oppimaan uusia asioita ja hän kehittelikin oman tyylinsä mikä monipuolisti deltabluesia. Hänen musiikkinsa toimi suurena innoittajana kuusikymmentäluvun bluesbuumissa Iso-Britanniassa. Eric Clapton ei omien sanojensa mukaan yhteen aikaan edes keskustellut sellaisen henkilön kanssa, joka ei tuntenut Johnsonin musiikkia.
Johnsonista liikkuu legenda, missä hän myy sielunsa paholaiselle, jotta oppisi soittamaan kitaraa. Huhu on todennäköisesti peräisin aikalaisestaan Tommy Johnsonista, joka väitti itse tehneensä näin. Son House ilmeisesti levitti juttua Robert Johnsonin nimissä.
Robert Johnson kuoli vuonna 1938, pahamaineisessa 27-vuoden iässä. Kuolinsyystä ei ole täyttä varmuutta. Kerrotaan, että mustasukkainen aviomies myrkytti hänet tansseissa viskiin laitetulla strykniinillä. Syynä saattoi olla myös keuhkokuume.
Rock´n Roll Hall Of Fameen hänet valittiin vuonna 1986 ja vuonna 2003 hänet valittiin Rolling Stone-lehden äänestyksessä maailman viidenneksi parhaaksi kitaristiksi.

Robert Johnson - Crossroad Blues

Son House

Son House oikealta nimeltään Edward James Junior syntyi vuonna 1902 (ehkä?) Mississippin Rivertonissa. Uskonnollisesta taustasta lähtöisin oleva Edward halusi vanhempien vastustuksesta huolimatta opetella soittamaan kitaraa. 
Son Housen soittotyyliä hallitsi sliden käyttö ja vaikuttava laulutapa, minkä sanottiin muistuttavan vankilalaulua.
Son House teki joitakin äänityksiä 30-luvulla Paramount Recordsille ja nämä savikiekoille tekemät äänitykset ovat nykyään haluttuja keräilykohteita. Häntä äänitti myös Yhdysvaltain kongressin kirjastoa varten kansantieteilijä Alan Lomax, joka äänitti monia muitakin hänen aikalaisiaan.
Nuoruudessaan Son House ampui miehen, omien sanojensa mukaan itsepuolustukseksi. Hän vapautui kahden vuoden jälkeen vanhempiensa vetoomuksesta.
Son House lopetti soittamisen vuosiksi, kunnes 1960-luvulla Yhdysvaltalainen rock-blues bändi Canned Heatin kitaristi Alan Wilson, otti häneen yhteyttä ja sai hänet taas innostumaan soittamisesta. Hän sai myös kunnon levysopimuksen ja esiintyi festivaaleilla ja kävi Euroopan kiertueilla jopa Suomessa.
Son House lopetti esiintymiset vuonna 1974 ja vuonna 1988 hän menehtyi kurkunpään syöpään.

Son House - Death Letter Blues

Mississippi John Hurt

John Smith Hurt syntyi vuonna 1892 tai 1893 Avalonissa Mississippissä. Hän opetteli soittamaan kitaraa 9-vuotiaana näppäilytyylillä ja tästä tyylistä tuli hänen tavaramerkkinsä.
Mississippi John Hurtin tyyliä voi sanoa countrybluesiksi. Hänen tyylinsä erottuu muista aikalaisistaan melodisuudellaan ja countrytyylisellä näppäilyllä.
Alkuaikojen levytysten jälkeen hänet löydettiin uudelleen 1960-luvulla, hän soitti festivaaleilla ja häntä pyydettiin muun muassa äänittämään kongressin kirjastoa varten.
John Smith Hurt kuoli sydänkohtaukseen vuonna 1966.
Hänen vaikutuksensa on ollut suuri Amerikkalaiselle folk, pop, country ja rock-musiikille.

Mississippi John Hurt - Spike Driver Blues





keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Baarikierros

Luvassa karmea paljastus sekä maukkaita juomia.

Asun Turussa. Siinä se karmea paljastus! Olen kylläkin muuttanut tänne muualta ja olen pyrkinyt säilyttämään alkuperäisen murteeni kohtalaisella menestyksellä.

Turku on ehdottomasti mainettaan parempi kaupunki. Täällä on sopivasti kaikkea; taidetta, kulttuuria, urheilua ynnä muuta. Ainoa miinus minulle täällä oikeastaan on vain metsästysmahdollisuuksien puute.

Turusta löytyy loistavia pubeja ja minulle on valikoitunut niistä muutama suosikki. Pitkästä aikaa pääsin pienelle kierrokselle tutkimaan mitä uutuuksia niihin oli ilmestynyt.

Aloituspaikkana:

Ravintola Kerttulin Kievari, Kellonsoittajankatu 3-7.

Tämä pieni pubi on useimmalle Turkulaisellekin tuntematon, sillä se ei juuri pidä meteliä itsestään. Kanta-asiakkaita silti riittää, eikä ihme sillä sieltä löytyy yli 250 erilaista viskiä. Lisäksi tarjolla on hyvä olutvalikoima, sekä muita juomia.
Tällä kertaa pienenä miinuksena oli televisio, mistä pauhasi sadalla desibelillä Tanssii Tähtien Kanssa-ohjelma..

Muutamia uutuuksia oli ilmestynyt ja maistoin niistä kahta:

Highland Park Cask Strenght 56 %

Tuoksu on maltainen, vesilisällä siitä löytyy luumua. Maku on monipuolisempi, kuivattuja hedelmiä, kevyttä savuisuutta ja edelleen kuivaa maltaisuutta. Maussa on jotain mikä muistuttaa Dalmorea, lähinnä siinä maltaisuudessa. Ei ollut oikein minun makuuni, nykyisestä valikoimasta vain 18-vuotias versio on säväyttänyt. Sain jokin aika sitten maistaa vanhaa 12-vuotiasta versiota rinnakkain uuden 12-vuotiaan kanssa ja voitto meni selkeästi vanhalle.

Benriach Single Cask Bottling 15 yo,  Suomen Mallasviskiseura 1998-2013

Tuoksusta tulee mieleen vaahterasiirappi? Lisäksi ylikypsiä hedelmiä, todella muhkea tuoksu, muistuttaa hiukan Mortlach 16 yo Flora&Faunaa.
Maussa yllättävän kuiva alku, sitten mukaan ilmestyy toffeeta, kuivattuja hedelmiä ja taas uudestaan vaahterasiirappia.. Loistavan makuinen, iso viski.

 Seuraavaksi vuorossa sikarinpolttelupaikkani:

 Pikku Havanna, Linnankatu 8.

Pikku Havannasta löytyy kesäisin pieni terassi ja  sisältä viihtyisä sikarilounge, joissa voi tuprutella tupakkatuotteitaan. Luonnollisesti loungeen ei voi viedä juomia mukanaan, mutta ne voi suhteellisen kätevästi jättää ikkunalaudalle huoneen ulkopuolelle.
Pikku Havannan erikoisuutena toimivat rommit, joita löytyykin melkoinen valikoima. Lisäksi heiltä löytyy hyvä valikoima laadukkaita portviinejä ja heidän humidoristaan voi ostaa sikareita jos ei sellaista tuo itse mukanaan.

Uutena rommina hyllyssä komeili Plantatation XO ja pitihän sitä testata. Uskomattoman hedelmäinen tuoksu, sekä maku että tuoksu tuovat mieleen "hedelmäpommitoffeen". Ihan hyvän makuinen rommi, mutta aivan liian makea minun makuuni.

Viimeisenä kohteena:

Whisky Bar, Yliopistonkatu 19

Whisky Bar tarjoaa nimensä mukaisesti hienon valikoiman viskejä, yli 120 erilaista. Joku saattaa säikähtää paikan miljöötä; useimmiten hevi soi ja varsinkin viikonloppuisin asiakaskunta saattaa näyttää Hellraiser-elokuvan roolihahmoilta..

Paikka on silti viihtyisä ja rauhallinen, räyhäsakkia ei yleensä ole. Viikolla on yleensä hiljaisempaa ja silloin siellä on mukava maistella viskejä ja luukuttaa jukeboxia. 

Tässä vaiheessa reissua viskinarvostelija tunnusti itselleen, että makuaisti on hivenen päässyt turtumaan.. Joten arvosteluksi kerron näistä kahdesta viskistä vain sen, että hyviä olivat!
Maistelin uutuutena Laphroaig Cairdeasin, mikä on portviiniviimeistelty versio Lapparista. Sekä Ardbeg Airigh Nam Beistin, mitä olen metsästänyt pitkään joka paikasta.

Että tälläinen kierros tällä kertaa. Nämä ovat siis suosikkipaikkojani, mutta Turusta löytyy monia muitakin hienoja ravintoloita, joissa on hyvät viski- ja olutvalikoimat: Old Bank, Koulu, Mallaskukko, Apteekki (kyllä se Vareksen paikka..), The Castle, Lehmä ja Teerenpeli, ovat kaikki vierailun arvoisia paikkoja.

Näiden nähtävyyksien takia kannattaa tulla tutustumaan Turkuun!

Päivän biisinä Little Esther - Aged & Mellow Blues















maanantai 7. lokakuuta 2013

Blues

Jos joku on huomannut blogissani olevan pienen musiikkiosion, niin on ehkä arvannut että pidän bluesista. Löysin bluesmusiikin joskus varhaisteini-iässä, tarkkaa tilannetta en muista. En oikeastaan muista edes koska olen kuullut sitä ensimmäistä kertaa, mutta pikku hiljaa se jotenkin on koukuttanut minut.

Oma kitaransoittoharrastukseni varmasti siivitti tätä ihastumista. Blues on vuosien aikana seurannut minua välillä vähemmän ja välillä enemmän.

Jostain syystä kun kolmekymppiä tuli mittariin, niin blueskin  potkaisi kovemmin. Nykyinen tietotekniikka youtubeineen ja spotifyineen on tehnyt musiikin kuuntelusta helpompaa. Tieto leviää ja ehkä jo unohdetut artistit ja levyt tulevat esiin. Omantunto tietysti soimaa siitä saavatko kaikki artistit tästä tiedon vallankumouksesta korvauksensa..

Koko bluesin historiaa en ala käymään läpi, mutta ajattelin kirjoittaa joitakin "siluetteja" siitä mitkä jutut ovat vaikuttaneet minuun bluesissa. Aloitetaan siluetit niin sanotulla Chicago-bluesilla ja kolmella tämän tyylilajin edustajalla, joita yhdistää hämäävästi sama sukunimi.

Kolme Kuningasta

B.B King, Albert King, Freddie King. Nämä kolme blueskitaran kuningasta eivät ole nimestään huolimatta sukua toisilleen. Näitä kaikkia kolmea yhdistää erittäin vahva ja hieno lauluääni. Kitaristeina he edustavat hyvinkin erilaisia tyylejä.

B.B King

B.B King on näistä kolmesta se varsinainen The King Of Blues. Vuonna 1925 syntynyt laulaja-kitaristi porskuttaa edelleen. Hänet on noteerattu 100-parasta kitaristia äänestyksessä kuudenneksi ja Rock´N Roll Hall Of Fameen hän pääsi jo 1987.
Kitaristina hänen tavaramerkkinsä on vahva vibrato ja Gibson ES-335 kitara, jolle hän on antanut nimen Lucille. Hän on mahdollisesti eniten vaikutteita antanut kitaristi kautta aikojen.

 B.B King - Rock Me, Baby

Albert King 

Jättimäinen Albert King syntyi vuonna 1923. Albert King on mielestäni ehkä vähiten teknisin soittaja näistä kolmesta jos katsotaan kuinka soolot osuvat nuotilleen. Tunnetta ja asennetta kyllä riitti sitten senkin edestä. Vasenkätinen kitaristi, joka kuuleman mukaan ei käyttänyt  ylintä e-kieltä ollenkaan. Kuoli vuonna 1992  kotonaan sydänkohtaukseen ja tänä vuonna valittiin Rock´n Roll Hall Of Fameen. Käytti alavirettä mistä ehkä Stevie Ray Vaughankin sai vaikutteita.

Albert King - Born Under A Bad Sign

Freddie king

Freddie King syntyi vuonna 1934. Sukunimestä ei ole täyttä varmuutta, se saattoi olla myös Christian. Keikkaili pitkään taustamuusikkona kunnes oma ura urkeni. Seitsemänkymmentäluvulla sekoitti musiikkiinsa myös funkvaikutteita. Ensimmäisiä mustia artisteja, joilla oli valkoisia taustamuusikoita bändissään.
Teknisesti minun makuuni paras näistä kolmesta, hänellä oli erikoinen tapa kantaa kitaraa yhdellä olalla. Kuoli huonojen elintapojen ja liiallisen keikkailun takia vuonna 1976. Valittiin Rock´n Roll Hall Of Fameen vuonna 2012.

Freddie King - Have You Ever Loved A Woman

perjantai 4. lokakuuta 2013

Aberlour 12 Yo Sherry Cask & Romeo Y Julieta No.2

"Jotain hyvää ne muutkin osaa tehdä", sanoi Ranskalainen ja suosittua Kuubalaista.

Olen kuullut joskus, että Aberlour olisi Ranskan suosituimpia singlemalt-viskejä. Tämä voi johtua yksinkertaisesti sikäläisen maahantuojan intresseistä, mutta en hämmästyisi jos syy voisi olla Aberlourin herkullisessa makuprofiilissa. Aberlourista löytyy muun muassa klassisten jälkiruokien piirteitä; karamellia, vaniljaa ja kypsää omenaa.

Oli niin tai näin, oman kokemukseni mukaan Aberlour on varsin maukas viski ja mikä tärkeintä itselleni, yleensä hyvä sikariviski. Aikaisemmin olen maistanut heiltä heidän kymmenenvuotiasta perusversiotaan ja useampaa eri A`bundnah-versiota.

A`bundnah on tynnyrivahvuinen singlemalt, mikä ilmestyy aina erä kerrallaan. Tähän asti kaikki maistelemani versiot ovat toimineet loistavasti myös sikarin kera. Mielenkiintoista nähdä miten tämä heidän perusvalikoimaan kuuluva 12-vuotias sherryhirmu toimii.

Tuoksu: mansikkamarmeladia (tai viinikumikarkkia), toffeeta. Maku: Todella hedelmäinen, täyteläistä sherryä, nougaata, kevyttä pippurisuutta, kuivuu tyylikkäästi loppua kohti.

Romeo Y Julieta kuuluu Kuubalaisten sikareiden "kolmeen suureen", Cohiban ja Montecriston kanssa. Eikä syyttä, maukas ja monipuolinen makumaailma on helposti lähestyttävä aloittelijallekin.

Romeo Y Julieta No.2 vetää ja palaa hienosti. Alkumaku on pehmeä ja hiukan mausteinen. Sitten maut tasoittuvat maitokahvin ja pahkinän linjoille. Mausteisuus pehmenee ja jää lopulta taustalle.

Nämä sopivat loistavasti yhteen, hedelmäinen viski ja täyteläinen sikari luovat yhdessä creme bruleemaisen yhdistelmän, josta löytyy karamellia, vaniljaa ja hedelmiä.

Aberlour ei pettänyt taaskaan, kuin ei myöskään Romeo Y Julieta.

Päivän biisinä Jimmy Reed - Down In Mississipi








sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Metsästysreissu

Luvassa ohilaukauksia ja nuotiokokkausta.

Vuoden ajan kiihkeästi odotettu metsästysreissu tuli sitten viimeinkin. Palasin juuri neljä päivää kestäneeltä metsästysreissulta, olin Kainuun korvessa kanalintuja jahtaamassa.

Tapauksesta hienon teki se, että ensimmäistä kertaa olimme metsällä kolmestaan kahden veljeni kanssa. Olemme kunnostaneet parin vuoden ajan vanhaa rintamamiestaloa eräkämpäksi. Grillikatos, aitta ja sisätilat ovat jo aika lailla valmiit ja saunaa aloitimme tekemään tällä reissulla.

Reissu alkoi hienossa kelissä, vähän liiankin hienossa.. Kuiva syksy teki sen, että maasto oli todella kuivaa ja tuntui kuin olisi kävellyt sipsipussien päällä, linnut saivat turhankin paljon tasoitusta. No, jotain saalista kuitenkin tuli ja pääsin ensi kertaa testaamaan grillikatostamme.

Ensimmäisenä jahtipäivänä tein nuotiolla teertä punaviinikastikkeessa. Kokeilin uutena asiana savustaa teerenrintoja noin kymmenen minuutin ajan. Tämän jälkeen lisäsin pannulle voita, timjamia, rosmariinia, valkosipulia ja paistoin rinnoista pinnat kiinni.
Teeren koivista ja rangasta haudutin kasvisten ja punaviinin kanssa kastikkeen. Haastavinta oli pitää oikea liekki nuotiossa. Vinkkinä annankin, että kannattaa varata paljon pieniä klapeja millä säädellä tulta.

Toisena iltana tein saman savustusoperaation ja mukana oli tällä kertaa myös pyytä. Otin lihat folioon vetäytymään ja lisäsin pannulle sherryä, minkä annoin kiehahtaa. Lopuksi lisäsin kermaa ja kastike oli valmis.
Lisäkkeenä tein muun muassa muurikkapannussa paistosta, missä oli esikeitettyä perunaa, sipulia, juureksia ja pekonia.

Nuotiolla valmistui reissun aikana myös edellisen vuoden hirvisaaliista pari erilaista pataa ja hyvin tuntui porukalle maistuvan.

Nuotiokokkaus on todella hienoa, mutta muutama asia olisi syytä muistaa:

1. Varaa paljon pientä polttopuuta. 
2. Nakita apukokki.
3. Älä juo liikaa. 
4. Älä kokkaa liian väsyneenä, joskus voileipäkin riittää..

Ja niistä ohilaukauksista, lintuja oli paljon ja paljon niitä myös jäi..

Päivän biisinä Steve Miller Band - Rock`n Me


perjantai 27. syyskuuta 2013

Cutty Sark 12 Yo & Hoyo De Monterey Coronation

Luvassa hyvää sekoiteviskiä sekä kruunajais-sikaria.

Tällä kertaa maistelussa 12-vuotias blendedviski Cutty Sark. Blendedviskit ovat varmasti tutuimpia viskejä peruskuluttajille. Vähintään kolme vuotta kypsyneitä singlemalt- ja jyväviskejä sekoitetaan keskenään, sitten vain hyvää markkinointia ja saadaan tuotteita kuten Johnny Walker Red Label, Teachers, Bells, Cutty Sark ja niin edelleen.

Perusblendeissäkin on eroja hyviin ja huonoihin jaettaessa, mutta oikeasti hyviäkin blendedviskejä on, joskin hinta nousee usein silloin vähintään halvimpien singlemaltien tasolle.

Cutty Sarkin perusversio on harvinaisen yksiviivainen ja on varmasti suunniteltukin miellyttämään mahdollisimman montaa suuta drinkeissä ja jäiden kera nautittuna. Onkin mielenkiintoista nähdä onko tässä versiossa saatu aikaa jotakin enemmän. Kansipakkaus kehuskelee, että sekoitteen tärkeitä osia ovat muun muassa Macallan ja Highland Park. Tämä luo suuria odotuksia..

Cutty Sark 12 yo tuoksu yllättää, blendedviskille tyypillinen alkoholimaisuus puuttuu ja kyseessä voisi luulla olevan mallasviski.
Tuoksu on monivivahteinen, sekoituksessa on otettu selkeästi huomioon, niin sherry kuin bourbonviimeistelykin. Bourbontynnyristä on tullut vaniljaa, mutta sherry ehkä kuitenkin hallitsee tuoksua enemmän antamalla tähän miellyttävää punaista marjaa ja karamellia.
Jyväviski "kummittelee" taustalla, mutta selkeästi laadukkaampana kuin perusblendeissä.

Maussa ensimmäisenä tuntuu jyväviskin suoruus, mutta heti perässä ehättää sherryisen singlemaltin kuten esimerkiksi juuri luvatun Macallanin hedelmäisyys ja toffeen aromi. Voisin hyvin myös kuvitella Highland Parkin kevyen savuisuuden tuntuvan varsinkin jälkimaussa. Täytyy sanoa, että erittäin hyvä blendedviski.

Tälle kaveriksi olen valinnut Kuubalaisen Hoyo De Monterey Coronationin. Hoyo De Monterey edustaa keskikaistaa Kuubalaisessa sikarigenressä, se ei ole halppis mutta ei myöskään luksusta. Makumaailma kulkee myöskin keskellä, se ei ole mieto mutta ei vahvakaan. Makua silti löytyy rutkasti ja pidän kyseisestä merkistä todella paljon.

Coronationin veto on hieman tiukka mutta maku tuntuu hyvältä heti alusta. Pähkinäisyys hallitsee, sitten tulee täyteläistä kahvia. Tämä tarjoaa ainoastaan miellyttävää Kuubalaista tupakkaa ei minkäänlaista kitkeryyttä. Ainoastaan huono veto vain häiritsee.

Nämä kaksi tuntuvat puhuvan samaa kieltä. Viskin punaiset marjat ja toffeinen täyteläisyys sekoittuvat sikarin pehmeään, pähkinäiseen makuun. Kumpikaan ei keuli ja yhdessä ón hyvä kulkea. Joskus keskellä on hyvä olla.

Päivän biisinä Buddy Guy - Damn Right I´ve Got The Blues



maanantai 23. syyskuuta 2013

Partagas Serie D No.5 & Taylor`s Late Bottled Vintage Port

Luvassa sikarin ja portviinin aikaansaamaa marjapiirakkaa.

Portviini. Mieleen tulee ehkä monelle Belgialainen huippuetsivä Hercule Poirot, jolle hovimestari George tuo juomat tarjottimellaan, samalla kumartaen jäätävän kohteliaasti hänelle ja vieraalleen.
Tai ehkä jollekin mieleen tulee se höpsö sukulaismuori, jonka portviinipullo on ollut avattuna jo vuodesta -79 ja kuitenkin edelleen siitä voi pienet naukut tarjota..

Tutustuin portviineihin vasta kun olin hurahtanut sikareihin. Monesta tuutista tuli: "Portviini on paras avec sikarille", ja tottahan se on, joskin se on vain yksi hyvistä juomista, ei suinkaan ainoa.

Jonkin verran portviinejä on tullut maisteltua ja jatkossa tulen niitä käsittelemään tässä blogissa, joskin ehkä hieman sivuosassa sikarin kanssa. Tämä johtuu siitä, että portviini toimii kyllä loistavasti sikarin kanssa, mutta ei minun mielestäni luo niin monipuolisia makuyhdistelmiä kuin jotkin muut juomat. Tästä voi olla varmasti eriäviä mielipiteitä, mutta tämä on vielä toistaiseksi minun kokemukseni.

Partagas on yksi suosikkikuubalaismerkeistäni ja Serie D No.4 on ollut aina yksi lempisikareistani. Se sai rajoitettuna eränä, vuonna 2008 pikkuveljen: Partagas Serie D No.5. Tämä oli myös robustokokoinen sikari, mutta hiukan pienempi ja eri blendillä kuin D4. Myöhemmin se otettiin mukaan perustuotantoon ja jokin aika sitten hankin näitä testaukseen itsellenikin.

Taylor`s Late Bottled Vintage Port löytyy Alkon valikoimista. Tuoksu on muhkea, mistä löytyy muun muassa metsämarjoja ja luumua. Maku on pehmeä ja lämmittävä, aavistuksen pippurinen.

Partagas Serie D No.5 syttyy ja vetää hyvin. Maku on aluksi hieman varovainen ja siinä tuntuu jonkinlainen "parfyyminen" sivumaku. Hiukan epämiellyttävä sivumaku jää taustalle ja esiin tulee espressoa, kanelia, ja pähkinää. Täyteläisyydessä tämä jää isoveljensä D4:än varjoon, mutta muuten makoisa pötkö.

Yhdessä nämä ovat herkulliset.. Kuten jo johdannossa enteilinkin, suuhun tulee marjapiirakan aromeita kun sikarin pähkinäisyys kohtaa portviinin marjaisuuden. Loistava yhdistelmä ja tämä olisi loistava päätös hyvälle aterialle.

Päivän biisinä Steely Dan  - Rikki Don´t Lose That Number












lauantai 21. syyskuuta 2013

Havanna Club 7 Yo & Don Pepin JJ Serie Selectos

Kuuba ja Nicaragua ne yhteen soppii, vai soppiiko?

Rommi ja sikari.. Kas siinä varmaan on sellanen pari, oli kylmä taikka vari, niin kumpikin paikkansa ties. Näin Tapsaa mukaillen päästään pikku hiljaa asiaan.
Havanna Club 7 yo on ollut yksi lempirommeistani sen hinnan ja monipuolisuuden takia. Siitä taipuu niin Cuba Libret kuin Mojitotkin, eikä se nolostu edustaessaan yksin aromilasissakaan.

Luonnollinen kumppani tälle Kuuban helmelle olisi tietysti oma maanmies, mutta nyt sille "sopeutetaan" muukalainen Nicaraguasta.

Don Pepin JJ Serie Selectos on Jose "Pepin" Garcian luomus. Pääkallopaikkana tehtaalla toimii Miami, mutta tupakka kasvatetaan Nicaraguassa. Merkki nauttii melkoista nostetta rapakon takana, eikä vähiten siksi, että tehtaan valmistama Flor De Las Antillas Toro valittiin vuoden 2012 sikariksi Cigar Aficionado-lehden toimesta, valinta mistä on paljon keskusteltu. (Olen polttanut niitä muutaman, ne ovat hyviä mutta eivät niin hyviä..)

Jahas, ei sitten muuta kuin integroimaan.

Havanna Clubin tuoksu alkaa terävästi, mutta sitä seuraa nopeasti miellyttävä makeus trooppisten hedelmien muodossa. Tuoksu muistuttaa huippubrandyjen tuoksua (ei huippukonjakin). Siemaistaessa maku hieman "karkaa" suusta. Ensin nopea alkoholin pistos, makeus leviää suuhun ja sitten kaikki on ohi. Onko muistot kullanneet tämän rommin minulle? Maistuvaa, mutta nuoruus/raakuus dominoi ehkä liikaa.

Don Pepin JJ Serie Selectos on robustokokoinen sikari, melkoisen prameilevilla vöillä. Sikari syttyy ja vetää hienosti. Alkumaku on hiukan raaka, alta paljastuu kuitenkin paahdettua pähkinää ja vahvaa (pannussa maanutta) kahvia. Maku on keskivahva, ehkä jopa vahva, nikotiinia riittää. Ronski sikari.

Tämä ei nyt oikein suju. Kun otan tujauksen rommia tuntuu, että sen maku katoaa kuin tukiaiset eurooppaan ,(valitettavasti ei ne Tukiaiset..), ennen kuin olen edes ehtinyt maistaa sikarin savua. Sikarin ronskius hävittää rommin maun tyystin.
Nyt on niin, että joko minun makuni on oleellisesti muuttunut, tai sitten muutaman vuoden aikana tämän rommin blendiä on muutettu paremmin juomasekoituksiin sopivaksi. Toinen mahdollisuus on, että Havanna Club ei suvaitse tälläistä muukalaista kaverikseen!
Tosi asiassa luulen kyllä, että tämä sikari on nyt vaan liian raaka tälle rommille. Täyteläisempi sikari toimisi varmaan paremmin.

Mutta ei hätää, otetaan vielä ässä hihasta, nimittäin hyvä kahvi. Siemaus rommia ja kahvia, sitten sikaria ja nyt toimii! Rommi, sikari ja kahvi ovat jumalainen yhdistelmä, mutta tämä on hiukan fuskausta.. Kun homma toimii, niin pelkkä rommi ja sikari riittää.

Päivän biisinä George Harrison - My Sweet Lord






tiistai 17. syyskuuta 2013

Lagunitas IPA

Luvassa hieman jatkoa laivaraporttiin.

Gracen rockbaaria tuli jo kehuttua juomien osalta laivapostauksessani, eikä siinä vielä ihan kaikki. Baarista pystyi myös ostamaan juomia mukaansa. Siellä tuli maisteltua muun muassa Kalifornialaista Lagunitas IPA:aa 6,2%, mitä baarimikon mukaan ei ole saatavilla maista. Pidin siitä kovasti ja ostinkin sitä mukaani sixpackin, huokeaan 10,8 euron hintaan.

Tässä hieman nuotteja siitä..

Tuoksu on uskomattoman hedelmäinen: papaijaa, mangoa, persikkaa, passionia.. Humalointi pitää samalla kuitenkin makeuden aisoissa. Maku jatkaa hedelmäisyyden linjaa eksoottisuudellaan. Käytetyt humalat kesyttävät makeuden, luoden tasapainoisen herkullisen kokonaisuuden. Alkoholimäärä on juuri sopiva, mikä pitää paketin kasassa. Loistava Jenkki-IPA, yksi parhaista, ellei paras mitä olen maistanut. Tämä voisi toimia hyvin vaikkapa meksikolaisen ruoan kanssa, missä on paljon korianteria.

Tässä on taas hieno todiste siitä, kuinka kieltolain aikoinaan Yhdysvalloissa tuhoama oluentekoperinne on noussut tuhkasta uuteen kukoistukseen.

Päivän biisinä Allman Brothers Band - Southbound








maanantai 16. syyskuuta 2013

Hirvikäristys

Luvassa Suomalaista Kebabia.

Meikäläisen metsästysreissu lähestyy ja oli aika tonkia pakkasta, josko sinne olisi jotain lihaa vielä jäänyt. Yksi köntti hirvenlihaa sieltä löytyikin ja alkoi pohtiminen mitä siitä laittaisin.
Mielessä kävi jos jonkin näköiset piiperrykset ja fine dine-näpertelyt, mutta sitten muistin todellisen herkun: hirvikäristys!
Tämä Suomalainen versio kebabista on todella simppeli ruoka, mutta on oikein tehtynä todella herkullista. Pitää vain noudattaa muutamaa perussääntöä.

Näin minä tätä väsään:

Ota liha sulamaan muutamaksi tunniksi huoneenlämpöön. Kun liha on vielä kohmeista, veistele siitä ohuita lastuja.
Laita pannu kuumenemaan, sitten paista lihoja voissa pienissä erissä (1.perussääntö). Suolaa ja pippuroi jokainen erä ja lisää aina hiukan voita jokaiseen paistoerään.
Lopuksi laita kaikki lihat pannuun, heitä sekaan muutama maustepippuri ja yksi laakerinlehti. Lisää vettä sen verran, että lihat peittyvät.
Anna hautua riittävän pitkään, lihan tyypistä riippuen vähintään tunti tai kaksi (2.perussääntö).
Kaveriksi tälle tietenkin perunamuusia. Suolakurkku ja puolukkasurvos toimii hyvin sivussa.

Jotkut käyttävät käristyksessä sipulia ja nesteenä olutta, mutta minun mielestäni tämä on todella hyvää näinkin. Mustapippurin, suolan ja voin määrässä ei kannata kitsastella. Luonnollisesti valurautapannu olisi paras tähän hommaan.
Käristys on loistavaa myös esimerkiksi pitaleivän välissä kebabin tapaan.

Päivän biisinä Elmore Leonard - Dust My Broom


lauantai 14. syyskuuta 2013

Oktoberfest

Luvassa lokakuunjuhlaa syyskuussa oluen muodossa.

Se olisi sitten Alkon kausituotetiskin mukaan oktoberfestit lähellä. Häpeäkseni en kyseisestä juhlasta tiedä mitään, enkä aio siitä wikipedian pohjalta alkaa luennoimaankaan. Mutta hienoa on, että sen kunniaksi tehdään erikoisoluita.

Silmiini sattui kaksi kyseisen juhlan kunniaksi tehtyä olutta; St Eriks Oktober Ruotsista ja Vakka-Suomen Panimon Prykmestar Oktoberfestbier Uudestakaupungista. Ja kuinka ollakkaan muodostui kuin vahingossa Suomi-Ruotsi maaottelu.

St. Eriks Oktoberin 5,3% väri muistuttaa tummaa meripihkaa. Tuoksu on todella mieto, taustalla tuntuisi kummittelevan palanutta sokeria ja kevyttä havun tai sitruksen aromia.
Mausta tulee mieleen tumma lager. Tummaa, sokerista mallasta,  humalointi tuntuu mukavasti pienenä kirpeytenä varsinkin jälkimaussa. Muuta en oikein saa tästä kiinni. Maukas, rapea olut mitä voisin kuvitella siemailevani kolmen litran tuopista tirolilaishattu päässä, samalla kun Heidi kantaa lisää pöytään.


Prykmestar Oktoberfestbier 5,7%t tuoksuu perinteisen rapealta pilsneriltä, humalointi tuntuu kivan rapsakasti. Väri on hieman pilsneriä tummempi, meripihkaan vivahtava. Maku hieman yllättää, mallas ottaa siinä pääosan ja kirpeä humalointi jää taustalle. Minun makuuni ehkä parempi olisi toisin päin. Tuhdihko helposti juotava olut, ei mielestäni mitään erikoisia piirteitä.


En ole asiaan enempää perehtynyt, mutta minulle on tullut sellainen käsitys, että oktoberfest-oluiden idea onkin helpossa juotavuudessa, hyvää makua kuitenkaan unohtamatta. Makumaailmassa ei ole tarvetta suurempaan kikkailuun.

Maaottelun tulos on... Ratkaisematon. Onhan juhlan aika ei kilpailun, ei muuta kuin tuopit näitä täyteen, niin eiköhän bileet irtoa!

Päivän biisinä Led Zeppelin - Celebration Day

torstai 12. syyskuuta 2013

Laivareissu

Luvassa nautiskelua, ripaus alkoholipoliitista hintakritiikkiä ja vähän kehujakin.

Laivareissu silloin tällöin piristää ja kun kohteena vielä on melkein upouusi purkki, niin odotukset ovat korkealla.
Eli Viking Gracella tuli piipahdettua. Uuden laivan sisustus oli odotetun siisti ja ravintolat ja kaupat olivat selkeästi sijoiteltu. Gracella oli ehkä jopa liian siistiä, laivan rockbaarista tuli mieleen lähinnä 90-luvun yökerho, missä voisi kuvitella pauhaavan Captain Jackia, Haddawayta tai jotain muuta vastaavaa hirvitystä. Rockvideoita kuitenkin soljui screeniltä ja artistit niissä olivat kuin suora valikoima siitä, mistä en pidä nykyrockissa, sliipattua ylituotettua skeidaa.

Paljon puhuttu taxfree oli kyllä hieno viskiosastoineen, joskin valikoima olisi voinut olla vielä hiukan laajempi. Mutta ne hinnat.. Viskit ovat ihan luokattomissa hinnoissa. Juttelin myyjän kanssa ja sain vahvistuksen sille mitä epäilinkin, aasian markkinat vetävät niin paljon tavaraa, että se aiheuttaa hinnankorotuksen paineen. Aasian uusrikkaat kuulemma vielä oikein vaativat, että hinta on korkea, eihän se muuten voi olla laadukasta..
Tämä ei kylläkään selitä sitä, että miksi hinnat ovat halvempia muilla laivoilla.

Positiivista taxfreessa oli maistelubaari. Sieltä sai ostaa eurolla sentin maisteluannoksen rommeja, viskejä tai konjakkeja. Kaikki juomat samaan hintaan. Tämä oli hieno palvelu, maistoinkin siellä muun muassa uutta Laphroaig QA:ta ja Glen Grant Cellar Reserve 1992 viskiä.


Taxfreen maistelurivistöä.

Rockbaarista paljastui kuitenkin lopulta positiivinen yllätys. Sieltä löytyi varsin mukava valikoima viskejä, rommeja ja oluita, vieläpä kohtuuhinnoilla. Oli aika huvittavaa, että esimerkiksi annos Matusalem 23 yo rommia maksoi baarissa 4,5 euroa, eli saman verran kuin jaloviina*. Rommipotun hinta taxfreessa oli kuitenkin yli 60 euroa 0,7l. No, tämä sopi hyvin minulle.

Keli sattui olemaan kohdillaan ja päätin nauttia taxfreestä ostamani Punch Coronation sikarin rockbaarin ulkoterassilla parin juoman kera.

Ensimmäisenä hyllystä valikoitui Macallan Whisky Makers Edition 42,8%. Macallan oli ensimmäisiä single malt viskejä, joihin tykästyin. Sille ominaista on ollut voimakas sherryviimeistely, joskin viime aikoina heiltä on tullut jos jonkin näköisiä viskejä, erilaisilla viimeistelyillä ja yleensä ilman ikämerkintää.
Ilman ikämerkintää on tämäkin viski, joskin ennakkotietojen perusteella sherryä olisi kyllä luvassa.

Tässä pikaiset arviot..

Tuoksu on Macallanissa pehmeä ja marjaisa, mallas tuntuu taustalla. Mausta löytyy joulukakkua, toffeeta ja punaisia marjoja, ihan makoisa viski. 
Sikarina Punch Coronation tarjoaa kuivan alun, sitten mukaan ilmestyy maitokahvia ja pähkinää ja maku tasoittuu täyteläisemmäksi.
Yhdessä nämä ovat hyvä combo, molempien pähkinäisyys yhdistyy ja molemmat korostavat toistensa parhaita puolia. Toffee korostuu myös parivaljakossa.

Toisena viskinä kokeilin Glenfiddich 21 Year Old Gran Reservan. Tätä olen joskus maistellut mutta eipä ole jäänyt mitenkään erikoisena mieleeni. Tuoksu on aluksi kuiva ja maltainen. Sitten mukaan tulee kuivattuja hedelmiä ja kinuskia. Maku on pehmeä, vaniljaa, persikkaa ja Glenfiddichille mielestäni tyypillinen lyhyt jälkimaku.
Tässä käy hiukan niin, että sikari "kuivattaa" viskin. Sikari  vie voiton viskistä niin, että viskin hyvät puolet jää peittoon. Ei siis paras mahdollinen pari.

Päivän biisinä Little Feat - Willin




Kuvassa myös kyytipoikaolut St. Eriks IPA 5,3%. 





sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Sinebrychoff Brooklyn Two Tree Porter

Luvassa tällä kertaa härmäläisamerikkalaista fuusio-olutta.

Koff ei kuulu varsinaisiin suosikkiolutmerkkeihini, joskin heidän valmistamansa vuosiolut Cascade Ale, oli positiivinen yllätys. Brooklyn Breweryn tuotteet taas maistuvat minulle yleensä mainiosti. Nyt nämä kaksi hurjaa ovat lyöneet hynttyyt yhteen. Sinebrychoff on toiminut Brooklyn Breweryn maahantuojana vuodesta 2005 ja yhteistyötä on nyt laajennettu luomalla yhteinen olut, Two Tree Porter (alc.7,2%). Mausteena Suomalaisuutta edustamassa on käytetty kuusenkerkkää ja Yhdysvaltoja mausteena edustaa vaahterasiirappi.

Katsotaan mitä tämä nyt sitten sanoo..

Olut on kaadettaessa mustaa ja kankeaa kuin käytetty moottoriöljy. Pienen pieni vaahto jää pintaan koristukseksi. Tuoksussa on mallasta ja mämmimäistä makeutta. Maku on yllättävän raikas ja hieman makea, humalointi on hillittyä. Mausta tulee mieleen Guinness suuremmalla hiilihappomäärällä. Ihan maukas, mutta ei mitenkään mieleenpainuva olut. Alkoholimäärä pelastaakin tämän oluen, pienemmillä prosenteilla tämä olisi jäänyt kyllä vaisuksi. Mausteena käytetyt kuusenkerkät ja vaahterasiirapit jää tälläiselta tottumattomalta olut-arvostelijalta kyllä huomaamatta.. Jotenkin olisin kaivannut näiltä kahdelta yhteistyötä ennemmin, jonkin Ale-oluen kanssa. No, sitä odotellessa maistellaan tätä.

Päivän biisinä Savoy Brown - Everybody Loves A Drinking Man



perjantai 6. syyskuuta 2013

Laphroaig PX & Oliva Serie V Double Robusto

Luvassa sherryn kesyttämää turvesavua ja Nicaragualaista tupakkaa.

Jatkan tässä näköjään sarjaa viskeistä, joiden ei pitäisi sopia sikarin kera nautittaviksi. Tämänkertainen viski tulee Skotlannista ja tarkemmin Islayn saarelta. Islayn viskit tunnetaan erittäin voimakkaasta savuisuudesta. Tämä saadaan aikaan polttamalla turvetta uunissa, mistä johdettu savu kuivattaa yläpuolella olevat ohramaltaat. Näin tämä tehdään perinteisesti, en tiedä onko muita savustuskeinoja nykyään käytössä.

Ensimmäinen ajatus olisi, että savu tykkää savusta, näin ei kuitenkaan ole. Sikarin savu ja viskin savu ovat täysin erillaisia aromeiltaan. Sikarin savu ei ole vain "savua", vaan siinä yhdistyy monenlaisia makuja, pähkinää, kahvia, nahkaa jne. Viskin savu on taas kuivaa ja voimakasta, "puumaista" savua. Viskin varsinaiset makuaromit tulevat itse tisleestä ja siitä tynnyristä missä se kypsytetään. Nämä kaksi savua ovat siis hyvin erityyppisiä ja näin ollen eivät oikein kättele toisiaan. 

Yleensä savuisten viskien kanssa suositellaan vahvaa sikaria, voimakas viski tarvitsee voimakkaan sikarin sanotaan ja kokemukseni mukaan se usein näin onkin. Joissakin savuisissa viskeissä korkea ikä tai tietty kypsytystapa on hiukan kesyttänyt potkua, saaden siitä ehkä hiukan "sikariystävällisemmän"..

Tähän luottaen kokeilenkin nyt Laphroaig PX single maltia 48 %. Tämä viski on kypsytetty kolmessa erillaisessa puussa; bourbon-, quartercask- ja pedro ximenez-sherrytynnyreissä. Tästä viimeisestä tynnyristä juontaa pullotteen nimi. Sherryviimeistely voi pyöristää savuisen viskin kulmia tuoden siihen hedelmäisyyttä ja pehmeyttä. Näin sikarin ja viskin makumaailmat voivat kohdata paremmin.

Sikari on tällä kertaa Nicaraguasta, Kuubahan ei ole ainoa maa missä tehdään laadukkaita pöllejä. Lempisikarini taitavat kyllä suurimmaksi osaksi löytyä Kuubasta, mutta joitakin muunmaalaisia sikareita löytyy myös suosikeistani. Näistä yksi on Oliva ja etenkin heidän V-sarjansa.

Olivan V-sarjalaiset ovat pärjänneet useana vuonna loistavasti Cigar Aficionado-Lehden vuoden paras sikari-arvosteluissa. Heidän arvostelukriteereistään ollaan kai montaa mieltä, mutta Olivan kohdalla yhdyn kyllä kehuihin.

Ja ei muuta kuin kokeilemaan..

Laphroaig PX:än väri on yllättäen perinteisen kultainen, sherrykypsytys tuo yleensä viskiin tummempia savyjä. Tämä antaa jo viitettä siihen, että sherrytynnyrin vaikutus tuskin on kovin suuri..
Tuoksussa yllättää taas Laphroaigille tavallista pehmeämpi savuisuus. Tuoksussa on makeutta, mutta se tuo enemmän mieleen bourbontynnyrin makeuden kuin sherryn. Sherrytynnyri tuo tuoksuun kuitenkin pientä marjaisuutta. Laphroaigille tyypillinen lääkkeellisyys tai laastarintuoksu, tuntuu selvästi taustalla.
Ensimaussa hyökkää alkoholi, voltteja on 48 %, tämä kaipaa tilkan vettä. Savuisuus tuntuu nyt voimakkaampana kuin tuoksussa. Vesi parantaa heti suutuntumaa ja maku on hieman hedelmäisempi. Jälkimaku on tuhkainen. Sherryn vaikutus on mielestäni aika olematon, ainakin minä kaipaan sitä enemmän kuin tästä löytyy. Bourbontynnyri dominoi tätä mielestäni ja eikä siinä mitään pahaa, tämä on ihan maukas viski, mutta odotin enemmän sherryn vaikutusta. Vesitilkan jälkeen tuoksu paranee, siihen tulee marsipaanimaista makeutta sekä keltaisia kypsiä hedelmiä.
Oliva Serie V palaa ja vetää hienosti. Ensin tulee aikamoinen potku, mutta maku on silti täyteläinen; espressoa ja tummaa suklaata. Loistava sikari.
Nyt käy niin, että sikari tällä kertaa jyrää viskin. Viskin maku muuttuu niin, että se muistuttaa hiukan rommin makua, siis huonon rommin. Viskin savu ei haittaa, mutta viskissä ei ole runkoa millä laittaa hanttiin tälle tuhdille sikarille. Tämä pari ei nyt onnistunut, mutta aina ei voi voittaa.
Tälle sikarille itseasiassa sopisi hyvin jokin tuhti rommi, kuten Eldorado 15 yo tai Matusalem 15 aneo.

Päivän biisinä Captain Beefheart - Her Eyes Are A Blue Million Miles



maanantai 2. syyskuuta 2013

Bouillabaisse

Luvassa elokuisia ahvenia ja Ranskalaista sekametelisoppaa.

Niin hieno kuin Suomen kesä onkin helteisenä heinäkuuna, kalamiehelle tuo aika on huonointa aikaa vuodesta. Kuha on oikeastaan ainoa kala, jonka voi yhyttää vaikkapa uistelemalla tyynenä kesäyönä pitkin järvenselkää tai jigailemalla syvyyksistä.

Elokuussa alkaa vihdoin elämää ilmestyä vesistöihin. Elokuun huippuhetki onkin allekirjoittaneelle se, kun ahvenet pakkautuvat tiettyihin paikkoihin saaristomerellä ja ovat näin hyvin kalastettavissa jigeillä.

Teimme kaverini kanssa tälläisen jigausreissun äskettäin ja saalista tuli ihan mukavasti. Näistä elokuun ensimmäisistä ahvenista minulla on ollut tapana tehdä Ranskalainen kalakeitto, eli bouillabaisse.

Olen hiukan mukaillut ohjetta ja tällä kertaa en käytä muuta kalaa tai äyriäisiä kuin ahventa. Pidän kovasti äyriäisistä ja esimerkiksi paellaan laitan niitä melkoisen kirjon. Tässä keitossa haluan kuitenkin korottaa ahvenen jalustalle siitä riemusta, että se on hienon makuinen kala ja hauska kalastaa.


Soppa-aineksia hankkimassa.

Bouillabasse on kotoisin Ranskan Marseillesta ja on paikallisten kalastajien satojen vuosien aikana kehittämä ruokalaji. Idea on sama mikä kaikilla muillakin kulttuureilla kalastajien keskuudessa, eli päivän saaliista tehdään rantaan tullessa soppa, mihin laitetaan kaikkea mitä pyydyksiin on jäänyt. Suomessa tälläinen tunnetaan rantakalana, mikä on hieno mutta ehkä unohdettu ruokalaji.

Ja mennäänpä asiaan..

Bouillabaisse

- 0,5-1 kg erillaisia kalafileitä ja äyriäisiä (tai pelkkää ahventa)
- 1 fenkoli, 2 lehtisellerinvartta, 3 salottisipulia, 2 porkkanaa, 5 valkosipulinkynttä
- 2 prk tomaattimurskaa
- sahramia, kuivattua timjamia ja rosmariinia
- 1/2 appelsiinin kuori ja yhden appelsiinin mehu
- 2-5 dl valkoviiniä, 1 l kalalientä (tehty esim. ahvenen perkeistä)
- suolaa, pippuria, sitruunamehua

Leikkaa kasvikset pieniksi ja kuulota ne kattilanpohjalla oliiviöljyssä. Lisää mukaan yrtit ja sahrami. Kaada kattilaan tomaatit, appelsiininmehu- ja paloiteltu kuori, kalaliemi ja valkoviini.
Anna kiehua hiljalleen 30-40 minuuttia. Mausta suolalla, pippurilla ja sitruunamehulla.
Lisää kalat joukkoon 10 minuuttia ennen tarjoilua. Lisänä voi tarjota aiolia ja paahdettua vaaleaa leipää.

Päivän biisinä Youn Sun Nah Manic Depression


perjantai 30. elokuuta 2013

H.Upmann Half Corona & Maker´s Mark

Luvassa kiireisen aikamme ilmiöitä alamittaisen sikarin muodossa sekä länkkärijuomaa.

Kuubalainen sikari  H.Upmann Half Corona lanseerattiin vuonna 2011. Tarkoituksena oli luoda laatusikari, jonka voi polttaa lyhyessä ajassa.

Tämä taitaakin olla aikamme ilmiö, kaikilla tuntuu olevan koko ajan selittämätön kiire jonnekin, tai jonkin takia. Nautintokin täytyy nauttia nopeasti, ettei vaan jää junasta.

Ei vaan, kyllä tässä on takana muutakin. Laadukkaita pieniä sikareita ei ole ollut liikaa tarjolla. Joskus todella on tilanne, että aika ei riitä ison sikarin tunnin tai puolentoista kestävään pössyttelyyn. Tähän tilanteeseen Half Corona on mainio lisäys, pieni mutta laadukas pötkylä.

Tuntuu itse asiassa siltä, että tämä sikari onkin varta vasten Suomalaiselle aficionadolle suunniteltu. Suomen tiukat tupakkalait ja paskamainen sää ajavat polttelijan usein ulkotiloihin sietämättömiin oloihin, jolloin tämä sikari on pieni pelastus.

Tästä on kiusallisen helppoa hairahtua paasaamaan politiikasta; nykyinen holhouskäytäntö Suomessa saa miettimään, että onko demokratia sittenkin enemmistön diktatuuri? Olemme antaneet vapautemme vaaleilla valituille ihmisille, jotta meillä säilyy turvallisuus ja järjestys yhteiskunnassa ja tämä on ehdottomasti hieno asia. Samalla olemme kuitenkin menettäneet suuren osan itsemäärämisoikeutamme, tietyt tahot voivat nyt päättää puolestamme asioita, joista enemmistö on eri mieltä, onko tämä silloin demokratiaa?

No ei siitä sen enempää.. Sikarin seuraksi kokeilen tällä kertaa Maker´s Mark bourbonviskiä. Bourbon tai ylipäätään jenkkiviskit, ovat aika haasteellisia pareja sikarille. Olen huomannut, että lähinnä madurotyyppiset sikarit taittuvat niiden kanssa. No kaikkea on kokeiltava.

Maker`s Mark kuuluu bourboneiden peruskaartiin Jack Danielsin ja Jim Beamin tyyliin, joskin on hieman arvostetumpi ja mielestäni laadukkaampi. Heidän peruspullotteensa "Red Seal", oli pitkään ainoa mitä oli tarjolla. Firma luotti tuotteensa laatuun ja panosti vain tähän yhteen viskiin. Jokunen vuosi sitten he kuitenkin lisäsivät valikoimiinsa Maker´S Mark 46-viskin, mikä oli hiukan fiinimpi versio alkuperäisestä. Alan kova kilpailu pakotti heidätkin kai reagoimaan markkinoihin ja äskettäin heiltä tuli vielä viskiliköörikin, mikä on erittäin muodikasta tällä hetkellä.

Ja sitten hommiin..

Maker´s Markin tuoksusta ensimmäisenä esiin ponnistaa ylikypsän banaanin aromi. Alkoholi puskee hiukan päälle, onhan voltteja sentään 45 %. Samalla kuitenkin pehmeä poltetun sokerin aromi kompensoi sitä.
Maku on keskitäyteläinen, alkoholi polttaa hiukan samalla kun vaniljaisuus leviää suuhun. Nuoruuden kulmikkuutta tässä kyllä on.
H.Upmann Half Corona palaa ja vetää täydellisesti. Savua tulee kuin isommastakin pötkylästä. Maussa täyteläistä paahteista kahvia ja aavistus pähkinää.
Yllätys, nämähän pitävätkin toisistaan! Bourbonin makea vaniljaisuus yhdistyy sikarin paahteiseen kahviin hienosti. Jälkimaussa muodostuu toffeemaisia sävyjä. Oikein makoisa parivaljakko!


Päivän biisinä Joe Bonamassa Jockey Full Of Bourbon



tiistai 27. elokuuta 2013

Paahdettuja Makkaroita, Paprikoita, Perunoita ja Sipuleita

Luvassa mafiamättöä New Jerseystä ja lihaisa tietoisku.

Olen erittäin kriittinen television katselija. Ainoa sarja mikä oikeastaan koskaan on kolahtanut minulle on Sopranos. Olen hankkinut kaikki jaksot bokseina ja aina aika ajoin ne täytyy kahlata läpi uudestaan, vaikka jaksot muistaa jo ulkoa. Kaiken kukkuraksi olen saanut lahjaksi sarjaan perustuvan kokkikirjan "Sopranos-Keittiössä".

Kirja koostuu perinteisistä Italialaisista ruokaohjeista, joita sarjassa jatkuvasti vilahtelee: uunizitejä, cannolineja, marsalavasikkaa ym. herkkuja. Ei ihme, että sarjaa katsellessa usein alkaa hiukomaan..

Olen kokeillut jo monia kirjan ohjeista ja kun olin käymässä paikallisessa lihaliikkeessä, sain inspiraation tarttua tähän ohjeeseen: paahdettuja makkaroita , paprikoita, perunoita ja sipuleita.

Tämä ruoka on todella yksinkertainen, mutta on äärimmäisen tärkeää että raaka-aineet ovat hyviä. Syy inspiraatioon tuli lihaliikkeen upeista raakamakkaroista. Tälläisiä käsintehtyjä raakamakkaroita ei löydy markettien hyllyiltä, joten tässä seuraa luvattu tietoisku: etsikää oikea lihakauppa ja käykää siellä kun haluatte hyvää laatua ja palvelua. En ala tässä mainostamaan omaa lihaliikettäni missä asioin. Se ei ole pointtini vaan se, että jos ette ennen ole asiaa ajatelleet, niin nyt on korkea aika aloittaa oman lihaliikkeen metsästys.
Tämä ohje ei tosiaankaan onnistu mistään vakuumiin pakatusta lihankaltaisesta tuotteesta..

Mutta vihdoin asiaan..

Neljälle hengelle

450 g kuorittuja perunoita paloiteltuna
1 vihreä, paloiteltu paprika
1 punainen, paloiteltu paprika
1 keskikokoinen, paloiteltu sipuli
4 rkl oliiviöljyä
suolaa ja vastajauhettua mustapippuria
450 g raakamakkaroita, esim. chili, valkosipuli tms.

Kuumenna uuni 225 asteeseen. Levitä vihannekset yhdeksi kerroseksi yhteen tai useampaan uunivuokaan; älä ahda vuokaa liian täyteen tai vihannekset eivät ruskistu. Pirskota pinnalle oliiviöljyä sekä suolaa ja pippuria. Sekoita ainekset hyvin. Paahda vihanneksia uunissa 45 minuuttia. Sekoita kerran tai kaksi paahtamisen aikana. Lävistä makkarat kahdesta tai kolmesta kohdasta haarukalla. Aseta ne kasvisten päälle. Paista 15-30 minuuttia tai kunnes makkarat ja kasvikset ovat läpikypsiä. Tarjoile kuumina.

Päivän biisinä Bo Diddley You Can`t Judge A Book By The Cover